
Keskustan Päijät-Hämeen piirin tarkoitus on vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin maakunnallisella tasolla, auttaa keskustalaisia toimijoita kuntatasolla sekä osallistua valtakunnalliseen päätöksentekoon
sekä edesauttaa päijät-hämäläisten asioiden ajamisessa valtakunnallisessa päätöksenteossa.
Keskustalainen päätöksenteko pohjautuu näihin arvoihin:
• Vastuullisuus ja vapaus
• Yhteisöllisyys ja välittäminen
• Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus
• Sivistys
• Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus
• Kestävä luontosuhde
• Paikallisuus

Aatteemme ja arvomme näkyvät kodeissa ja työpaikoilla joka päivä. Jokaisella on vapaus valita elämänsä suunta kaikkialla Suomessa. Tärkeintä on hyvä elämä tasapainossa luonnon kanssa.



2026
Helmikuu
Maaliskuu
pe. 6.3. klo 15-17 Päijät-Hämeen Kasvupäivä-keskustelutilaisuus Lahden kirjaston auditoriossa (Kirkkokatu 31, Lahti).
Tilaisuudessa keskitytään Päijät-Hämeen kasvun kehittämiseen, sillä tarvitsemme vauhtia investointeihin ja vientiin, lisää osaajia ja yhdessä tekemistä. Tilaisuuden tavoitteena on saada yritysten ja muiden tahojen ajankohtaisia evästyksiä kestävän kasvun aikaansaamiseksi.
– Avaussanat, kansanedustaja Hilkka Kemppi
– Vahva Pohjola -puheenvuoro, Geopolitiikan, rauhan ja turvallisuuden keskuksen (UIT, Tromso, Norja) johtaja Johanna Ikävalko
– PK-yritysten verkostoituminen, LAB rehtori Turo Kilpeläinen
– Tarvitaan suomen neljäs ihme, yrittäjä Petri Roininen
– Millä eväillä kasvuun, yrittäjä Jalo Paananen
– Kommenttipuheenvuorot
to. 19.3. klo 18.00 Keskustan Hollolan kunnallisjärjestön vuosikokous
Huhtikuu
ke. 8.4. Keskustan Sysmän kunnallisjärjestön vuosikokous
ke. 15.4. Keskustan Orimattilan kuntayhdistyksen vuosikokous
pe. 24.4. Keskustan Asikkalan kunnallisjärjestön vuosikokous
Toukokuu
ke. 6.5. klo 18.00 Keskustan Päijät-Hämeen piirin vuosikokous Lahdessa
Kesäkuu
pe-su 5.-7.6. Keskustan sääntömääräinen puoluekokous Tampereella
Lisätietoa kokouksesta: https://keskusta.fi/puoluekokous-2026/
... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Keskustapäivät avattu aika vahvoissa merkeissä. Yli 300 keskustalaista kokoontuu viikonlopuksi Vantaalle rakentamaan suuntaa Suomelle.
Ajat ovat vakavat. Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen. Yhä useampi on ilman työtä, ja epävarmuus näkyy kodeissa kautta maan. Hallituksella olisi välineet kääntää suunta, mutta liian vähän on tehty – ja virheitäkin. Siksi Keskusta harkitsee uutta välikysymystä työttömyydestä.
Ilmoitin myös olevani käytettävissä jatkokaudelle puolueen puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksessaa. Suomi on nostettava tästä suosta ja talous takaisin kasvuun. Olen valmis antamaan täyden panokseni tähän työhön.
Maa tarvitsee turvallisen muutoksen. 💚🇫🇮 ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Tule Kansanedustaja Hilkka Kempin jutulle Päijät-Hämeessä! 🇫🇮 Suomessa ja maailmalla tapahtuu, joten puhuttavaa riittää. ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Hyvää uutta vuotta! 🎇 ✨ ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Päijät-Hämeen keskusta toivottaa rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi!
Kiitos kuluneesta vuodesta, ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2026. 💚 ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Tule mukaan Keskustan aluevaltuustoryhmän joulupuurolle ja glögille lauantaina 20.12. klo 11-13 Lanun aukiolle Lahteen. ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Kuvat henkilön Mika Ågren julkaisusta ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Tänään pidettiin Päijät-Hämeen aluevaltuuston kokous Lahdessa.
Aiheena mm. hyvinvointialueen strategia, johon liittyen ryhmäpuheen piti Keskustan ryhmän puheenjohtaja Kaarina Suhonen.
Ryhmäpuheen aloitus:
Tänään päätetään hyvinvointialueen strategiasta, joka on aluevaltuustokautemme tärkein johtamisen väline. Se on väline, jossa määrittelemme keskeiset tavoitteet ja suunnan mihin, haluamme toimintaamme ja talouttamme ohjattavan. Se on suunnitelma, joka linjaa arvot, tavoitteet ja keinot hyvinvoinnin-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämiseksi. Tulevina vuosina onnistumistamme arvioidaan juuri näihin strategisiin tavoitteisiin peilaten.
Koko Keskustan ryhmäpuhe kommenteissa ... Näytä lisääSee Less
2 CommentsComment on Facebook