Haluamme säilyttää itsenäisen, kuntalaisten arvoja ja tarpeita kunnioittavan Hartolan.
”Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi.” (Santeri Alkio)
Kannamme vastuuta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Keskustan aatetta ja arvoja kuvaa parhaiten vastuullinen vapaus. Ihminen on vastuussa omista tekemisistään ja valinnoistaan ennen kaikkea itselleen. Kuitenkin kaikessa hän kantaa vastuuta ja ottaa huomioon myös toiset.
Kunnallisjärjestön toiminta-ajatus on yhdistää kunnan alueella Keskustan jäsenyhdistyksiä ja niiden jäseniä sekä puolueen kannattajia. Johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa alueellaan sekä koota jäseniä ja kunnallisia luottamushenkilöitä toimimaan ja vaikuttamaan kunnallispoliittisten aloitteiden toteuttamiseksi. Arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuutta sekä sen perusteella tehdä aloitteita ja vaikuttaa paikallisella, maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla elinolojen parantamiseksi keskustalaisten periaatteiden mukaisesti.
Tulossa pian
———–
Menneet tapahtumat
Kunnallisjärjestön vuosikokous
Kunnanviraston valtuustosalissa
Jeremias Sankari
puheenjohtaja
Hannu Kemppi
sihteeri
Maija Pentikäinen-Laine
vaalipäällikkö
puheenjohtaja: Jeremias Sankari,
045 140 6462 – [email protected]
sihteeri: Hannu Kemppi,
0400 413 689 – [email protected]