
KUNTAVAALIT
1) Ihmisten hyvän elämän saavuttamiseksi sosiaalietuuksia ei tule leikata. Vaikka kunnallisvero on
tasavero, niin siitä huolimatta tietyillä tulonvähennyksillä ja verosta tehtävillä vähennyksillä,
voidaan alhaisen tulotason tai vähäisen omistuksen verotuksen kohteena olevien suhteellista
asemaa parantaa, jolloin ei tarvita kipeitä leikkauksia sosiaaliturvaan tai palveluihin kaupungin
talouden tasapainottamistoimenpiteissä,
Kunnallisjärjestön toiminta-ajatus on yhdistää kunnan alueella Keskustan jäsenyhdistyksiä ja niiden jäseniä sekä puolueen kannattajia. Johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa alueellaan sekä koota jäseniä ja kunnallisia luottamushenkilöitä toimimaan ja vaikuttamaan kunnallispoliittisten aloitteiden toteuttamiseksi. Arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuutta sekä sen perusteella tehdä aloitteita ja vaikuttaa paikallisella, maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla elinolojen parantamiseksi keskustalaisten periaatteiden mukaisesti.
Pysy kuulolla.
———–




Puheenjohtaja
Riikka Suutari
Varapuheenjohtaja
Mika Mäentalo
Sihteeri
Markus Anttila
Vaalipäällikkö
Mikko Hallikas
Hallituksen jäsenet
Ritva Paarvala
Pekka Kantanen
Iida Niemi
Jussi Paarvala
puheenjohtaja: Riikka Suutari,
040 564 3261 – [email protected]
sihteeri: Markus Anttila,
045 881 8172 – [email protected]