Tervetuloa Orimattilan Keskustan kuntayhdistyksen sivuille

Haluamme säilyttää itsenäisen, kuntalaisten arvoja ja tarpeita kunnioittavan Orimattilan.
”Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi.” (Santeri Alkio)

Kannamme vastuuta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Keskustan aatetta ja arvoja kuvaa parhaiten vastuullinen vapaus. Ihminen on vastuussa omista tekemisistään ja valinnoistaan ennen kaikkea itselleen. Kuitenkin kaikessa hän kantaa vastuuta ja ottaa huomioon myös toiset.

Kuntayhdistyksen toiminta-ajatus on yhdistää kunnan alueella Keskustan jäseniä sekä puolueen kannattajia. Johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa alueellaan sekä koota jäseniä ja kunnallisia luottamushenkilöitä toimimaan ja vaikuttamaan kunnallispoliittisten aloitteiden toteuttamiseksi. Arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuutta sekä sen perusteella tehdä aloitteita ja vaikuttaa paikallisella, maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla elinolojen parantamiseksi keskustalaisten periaatteiden mukaisesti.

Orimattilan keskusta löytyy myös:

instagram   facebook twitter  youtube

Tulevat tapahtumat

Menneet tapahtumat
ti. 29.04.2025 klo 18.00 Keskustan Orimattilan kuntayhdistyksen vuosikokous Myllylän koululla. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.

Ajankohtaista

Kunta- ja aluevaalit 2025 meidän osalta meni mukavasti. Saimme 7 paikkaa ja vaaliliitto Kristillisdemokraattien kanssa tuotti 2 paikka lisää.

Keskustan Orimattilan kuntayhdistys r.y.

Hallitus 2026

kk
Puheenjohtaja: Kai Koskinen 045-6341965
kaitzu007(a t)gmail.com


Varapuheenjohtaja: Ari Anttila

Sihteeri: Marko Suuronen

Jäsenet:                       varajäsenet:
Joni Jaatinen              Sofia Tuisku
Juho-Pekka Jokitalo   Paavo Uusitalo
Mikko Kovisto              Markku Koskela
Riitta Lonka                 Salla Ritala
Jorma Niklander        Johanna Kyrö
Marko Suuronen         Jukka Mölsä

Keskustan valtuustoryhmä 2025-2029

Anttila Ari
Hämäläinen Juha
Lonka Riitta
Malmiharju Tapio
Mölsä Jukka
Nieminen Tero
Ritala Salla

EtusivuOrimattila