Tornionjoen lohikanta on romahtanut. Viime kesänä Kattilakosken luotauksessa havaittiin vain 20 000 lohta. Tutkijoiden asettamasta kutukantatavoitteesta jäätiin alle puoleen. Pohjanlahden 60 000 lohen kiintiöstä saatiin vain 30 000 lohta. Lohikanta on niin heikossa tilassa, että kutukantatavoitetta ei olisi saavutettu, vaikkei mereltä tai joesta olisi kalastettu yhtään lohta.
Lohikannan romahtamisen taustalla lienee ongelma ravintoketjussa, mutta tutkijoilta ei ole saatu varmistusta asiaan. Romahdus johtaa siihen, että ensi kesänä lohta ei ole, varovaisuusperiaate huomioon ottaen, mahdollista kalastaa juuri ollenkaan.
Lohen merisaalis koostuu lähes yksinomaan Tornionjoen ja eräiden muiden Perämeren perukkaan laskevien jokien lohikannoista. EU:n lokakuisen kalastusneuvoston päätöksen mukaan Pohjanlahdella lohta saa kalastaa ainoastaan Perämerellä. Ahvenanmaalla, Saaristomerellä ja Selkämerellä pyynti on kielletty. Kiellosta huolimatta hallitus on myöntänyt 1166 lohen kiintiön Ahvenanmaalle. Perämerellä pyyntikiintiö on ensi vuonna 54 000 lohta, mutta todellisuudessa kiintiö nousee 60 000 loheen kun kiintiöön lisätään 10 prosenttia vajaaksi jäänyt määrä vuoden 2023 kiintiöstä. Ylisuurta kiintiötä ruokkii tekemällä tehty korotusautomaatti, josta tulisi luopua.
Hallitus ajaa kiintiöpäätöksen aluerajauksen purkamista tieteellisen kalastuksen verukkeella. Tavoitteensa edistämiseksi hallitus esittää kiintiön muodollista pienentämistä 4000 lohella. Käytännössä tämä kasvattaisi merisaalista, koska pyyntialue kasvaisi eikä kiintiö edelleenkään rajoittaisi saalismäärää. Kyse on pitkään jatkuneesta siirtomaapolitiikasta: Pohjoisen alueen lohet on pyydetty etelässä. Orpon hallitus toimii asiassa edesvastuuttomasti.
Hallituksen tulisi keskittyä lohikannan vahvistamisen, eikä kolonialistiseen kalastuspolitiikkaan. Kiintiökikkailujen sijaan lohisaaliin kokonaismäärää on tuntuvasti pienennettävä, jotta pyydettävää riittäisi myös tulevaisuudessa. Kalastuksen aloitusta on myöhennettävä suurien emokalojen suojelemiseksi. Tämä vaatii kovia toimenpiteitä. Tornionjokisuun kalastuksen aloitus on asetettava kalastussäännön mukaiselle takarajalle siten, että se alkaa vasta kesäkuun lopussa.
Olli Rainio, pj.