Lähde ehdokkaaksi!

Kuntavaaleissa pääset parhaiten mukaan kotikuntasi päätöksentekoon. Valtuutettuna, varavaltuutettuna ja lautakunnisa pääset antamaan oman osaamisesi ja kokemuksesi kotikuntasi hyväksi. Ehdokkaaksi kannattaa tulla, vaikka tuntuisi, että osaamista ei ole. Nimittäin meidän toiminnassamme opit nopeasti, kuinka kunnallinen päätöksenteko sujuu. Jäsenenämme olet vaikuttamassa puolueen päälinjaan, sillä puolueen kunnallista politiikkaa johtaa kunnallisjärjestö yhdessä valtuustoryhmän kanssa.

Tupaillat, koulutukset, tapahtumat

Keskusta järjestää paikallistasolla tupailtoja, joita pidetään monissa eri paikoissa. Niistä tiedotetaan aina erikseen.

Sekä paikallis-, piiri- että valtakunnan tasolla järjestetään laadukasta koulutusta, seminaareja ja tapahtumia.

Ota yhteyttä paikallisiin keskustatoimijoihin niin saat tietää mitä alueellasi tapahtuu.

Kokoukset ja päätöksenteko

Piiri kokoustaa säännönmukaisesti kahdesti vuodessa. Sama koskee kunnallisjärjestöjä. Paikallisyhdistykset kokoontuvat yhteen sääntömääräiseen vuosikokoukseen vuodessa. Seuraa tapahtumakalenteria tai ota yhteyttä oman kunnallisjärjestösi puheenjohtajaan!

Lapin Maakunta-Akatemia

Lapin Maakunta-Akatemia on Peräpohjolan ja Lapin piirien koulutussarja, jossa puidaan maakunnallisia asioita yhdessä.

EtusivuPolitiikka ja toiminta