Näin ei rakenneta yhdenvertaista Suomea ja Lappia

Sähkön tehomaksua perustellaan usein tehokkuudella ja sähköverkon tarpeilla. Lapissa se näyttäytyy kuitenkin aivan toisenlaisena uutena lisämaksuna. Mikä osuu erityisen kovaa juuri niihin ihmisiin, jotka jo nyt kantavat vastuuta harvaanasutun Suomen elinvoimasta.

Meillä pohjoisessa pitkät etäisyydet, kylmä ilmasto ja sähkön käyttö esimerkiksi lämmitykseen, eivät ole valintoja vaan välttämättömyyksiä. Kun pakkasta on kolmekymmentä astetta, niin arjen pitää pyöriä silloinkin, sähkönkulutuksen “piikkien” välttely ei ole käytännössä mahdollista. Tehomaksu rankaisee juuri tästä kohtaa koko Lappia.

Peräpohjolan Keskustan arvopohjaan kuuluu alueellinen oikeudenmukaisuus. On kestämätöntä, että energiapolitiikkaa tehdään Etelä-Suomen kaupunkiasumisen ehdoilla ja oletuksella, että kaikilla on mahdollisuus älyjärjestelmiin, automaatioon ja joustavaan kulutukseen. Monessa Peräpohjolan kodissa investoinnit tällaisiin järjestelmiin ovat yksinkertaisesti liian kalliita tai teknisesti toimimattomia kylmiin olosuhteisiin.

Tehomaksu toimii ehkä suurissa kaupungeissa ja yrityksissä, mutta haja-asutusalueilla se on käytännössä piilokorotus sähkölaskuun. Se heikentää kotitalouksien ostovoimaa entisestään, vaikeuttaa asumista ja rapauttaa luottamusta energiapolitiikkaan, jonka pitäisi olla ennustettavaa ja reilua. Ei tällä tavalla saada Suomea ja Lappia pidettyä elinvoimaisena.

Jos Suomea halutaan kehittää kokonaisuutena, ei voida hyväksyä mallia, jossa pohjoisen ihmiset maksavat suhteettoman suuren hinnan. Sähköverkko on yhteinen infrastruktuuri, jonka kustannukset tulee jakaa oikeudenmukaisesti, eikä sysätä niitä Lapin maksettavaksi.

Peräpohjolan Keskustan näkökulmasta sähkön tehomaksu on askel väärään suuntaan. Tarvitsemme energiapolitiikkaa, joka huomioi alueiden erilaiset olosuhteet, tukee asumista ja yrittämistä koko maassa.

EtusivuUutisetNäin ei rakenneta yhdenvertaista Suomea ja Lappia