Väestörakenteen raju muutos näkyy ihmisten ikääntymisenä ja vähenemisenä ruuhka-Suomen ulkopuolella. Seurauksena lähivuosina on monia työvoiman saatavuuteen ja palvelujen turvaamiseen liittyviä haasteita. Monilla sektoreilla on työvoimapula jo nyt. Vaikka työllisyysaste on ennätyskorkealla, on meillä silti samaan aikaan merkittävä kohtaanto-ongelma. Työttöminä on syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla olevia nuoria ja osatyökykyisiä henkilöitä. Suomi tarvitsee jokaisen töihin pystyvän käsiparin työpanoksen. Kunnissa on samaan aikaan kova muutos sotepalveluiden siirtyessä hyvinvointialueelle ja työvoimapalvelujen siirtyessä puolestaan kuntien vastuulle.
Pohjoiskalotilla on suunnitteilla suuria investointeja ja kilpailu osaavasta työvoimasta kiihtyy entisestään. Koulutussektorin on kyettävä vastaamaan haasteeseen. Työvoiman ja työpaikkojen kohtaanto-ongelman ratkaisu edellyttää resursseja muunto- ja lisäkoulutuksen tarjoamiseen. Länsi-Lapissa on tehtävä ennakoivia toimia ja luotava toimintamalleja, jotta varmistetaan ammattitaitoisen työvoiman saatavuus myös jatkossa.
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia järjestää laadukasta ammatillista, työelämälähtöistä koulutusta Lapissa. Koulutuksenjärjestäjällä on vahvat verkostot työnantajiin, omistajakuntiin ja muihin sidosryhmiin. Perustutkintojen lisäksi Lappia järjestää työvoimakoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä erikoistumiskoulutusta.
Toimintaympäristön muutokset haastavat myös Lappian toimintaedellytyksiä. Valtion talouden tasapainotus ja väestökehitys uhkaavat ammatillisen koulutuksen rahoitusta jatkossa. Koulutuksen turvaaminen alueella ja toimintaedellytysten vahvistaminen on mahdollista hyödyntämällä valmista kuntayhtymämallia.
Työvoimapalveluissa tarvitaan peruskuntaa laajempi väestöpohja, koska minimimäärä työvoimapalvelujen järjestämisessä on 20 000 työllistä. Lappia on valmis kuntayhtymä, joka jo tällä hetkellä kouluttaa työvoimaa. Työvoimapalveluiden yhdistäminen koulutusta tarjoavaan kuntayhtymään olisi luontevaa. Tämä mahdollistaa kuntien ja kuntayhtymän sekä siirtyvän TE-henkilöstön osaamisen täyden hyödyntämisen ja nopean reagoinnin työelämätarpeisiin sekä palveluiden tarjoamisen Lappian omistajakuntien lisäksi myös muualla Lapissa.
Nyt on mahdollista rakentaa uusi työvoimapalvelujen toimintamalli Lappian tarjoamalle alustalle. Malli varmistaisi erilaisten valtion rahoitusten (OKM, TEM) jäämisen aluetaloutta hyödyttämään. Yhteinen malli turvaa läntisen Lapin kuntien oman päätösvallan osaavan työvoiman varmistamisessa, osaamisen kehittämisen palveluissa ja elinvoiman rakentamisessa pitkälle tulevaisuuteen.
Tanja Joona
puheenjohtaja, Keskustan Peräpohjolan piiri