Yhdessä olemme enemmän

Hyvinvointialueiden rahoitusvaikeudet ovat yhteisiä koko maassa. Uusien organisaatioiden käynnistämisestä ja lisääntyneistä tehtävistä, inflaatiosta ja henkilöstöpulan aiheuttamista palkkausratkaisuista johtuva raju kustannusten kasvu uhkaa kaikkien alueiden taloutta.

Hyvinvointialueet on pakotettu heti liian hallitsemattomaan palvelujen karsimiseen ja keskittämiseen. Keskusta suhtautuu kustannusten kasvun hillintään vastuullisesti. Hyvinvointialueiden työ on kuitenkin alussa ja hallittu rakennemuutos vaatii hyvää suunnittelua ja vahvaa tietopohjaa päätöksenteolle sekä investointimahdollisuuksia.

LAPPI on laaja maakunta ja lähipalveluiden tarjoaminen jokaisen kunnan alueella on tärkeää arjen turvallisuutta ja asukkaiden yhdenvertaisuutta. Lapin teollisuus, matkailu, kaivostoiminta ja perinteiset elinkeinot kehittyvät ja uudet investoinnit lisäävät julkisten ja yksityisten palvelujen kysyntää.

Keskustan vaalilupaus oli ja on edelleen selvä: soteasema jokaiseen kuntaan. Nopea ja riittävä peruspalvelujen saanti edellyttää kattavan lähipalveluverkoston. Palvelutarjontaa voidaan toki porrastaa ja tuottaa eri tavoin väestön tarpeita vastaavasti. Etenkin pitkien etäisyyksien Lapissa palvelujen saavutettavuus on keskeisessä roolissa.

Palveluverkoston liiallinen karsiminen harvaanasutuista kunnista näkyy pian kasvuna kalliimpien palvelujen käytössä, kuten erikoissairaanhoidossa ja laitospaikkojen tarpeena.

Kyse on lappilaisten yhdenvertaisuudesta. Asukkaiden on saatava tarvitsemansa palvelut asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta koko Lapissa. Etä- ja digipalveluiden tarjoaminen toimii vain osaratkaisuna.

Lisäksi on muistettava, että ensihoidossa ja pelastuspalveluissa ensimmäiset minuutit ratkaisevat.
Ympärivuorokautinen yhteispäivystys on turvattava molemmissa keskussairaaloissa sekä sosiaali- ja perusterveydenhuollon päivystystä tarjottava ja pelastustoimen valmiudet säilytettävä koko Lapissa.

Peräpohjolan Keskustajärjestöt muistuttavat, että muutosprosessissa on tärkeää kuulla kohderyhmiä: asiakkaita ja henkilöstöä.

Haluamme muistuttaa, että mikäli aitoa yhteistyöhalua on, haasteisiin löytyy myös ratkaisut. Ei vastakkain asettelulla, vaan näkemällä kokonaisuus.
Ei ne puheet, vaan teot ratkaisevat!

Olli Rainio, pj.
Peräpohjolan Keskusta

Lue seuraavaksi

16.4.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetYhdessä olemme enemmän