Itsenäinen ja omavarainen Limingan kunta
Hyvinvoivat kuntalaiset
Elävä ja yrittäjäystävällinen kunta
Rakentavasti yhdessä, Limingan Keskusta
Olemme aktiivisia seuraavissa kanavissa:

Keskusta kantaa vastuuta – sinusta, minusta, perheestä, läheisistä, luonnosta, kodista ja kotiseudusta. Kuntalaiset Limingassa ovat luottaneet Keskustaan ja Keskustalla on Limingassa vahva asema. Nykyisellä valtuustokaudella Keskustalla on kunnanvaltuustossa 19 valtuutettua.
Keskustan valtuutetuista valtuuston puheenjohtajana toimii Tuomas Ahola, kunnanhallituksen puheenjohtajana Juho Pakaslahti ja Valtuustoryhmän puheenjohtaja Kati Manninen.
Limingan Keskustan kunnallisjärjestö johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana toimii Marko Pietilä, varapuheenjohtajana Jarmo Ahola ja sihteerinä Kati Manninen.
Ota yhteyttä
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Marko Pietilä
050 372 0186
Valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kati Manninen
040 844 3053
Ahola Jarmo, Ahola Tuomas (Valtuuston PJ), Ansamaa Arja (sit.), Auno Teija, Hannula Maria, Hintikka Tiina, Junes Jani, Jääskeläinen Matti, Kemell Markku, Kojo Esa, Kotkaranta Saara, Kovaniemi Senja, Kylmänen Liisa, Luukinen Hanna, Manninen Kati, Mutanen Maria-Liisa, Pakaslahti Juho (KH PJ), Pietilä Marko, Savolainen Sanna, Sippala Marja.
Aikio Satu (sit.), Alajoki Matti, Jacklin Pauli, Kyllönen Tuukka, Rantasuomela Leena, Vanhala Kalle (sit.).
Sähköpostit
[email protected]
Seuraa tapahtumailmoituksia Facebookista
Menneet tapahtumat
9.6.2025 Limingan Keskustan yleinen kokous
Oletko kiinnostunut osallistumaan Keskustan paikallisyhdistysten toimintaan? Ole rohkeasti yhteydessä.



🌹 Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja äidin tehtävää elämässään kantaville.
🌹 Tänä päivänä pysähdymme kiittämään siitä välittämisestä, huolenpidosta ja kasvatustyöstä, joka rakentaa perheitä, koteja ja koko yhteisöämme. Moni tärkeä teko tehdään arjen keskellä hiljaisesti, mutta sen merkitys on suuri.
🌹 Lämpimät onnittelut! ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Limingan oman ehdokkaan Senja Kovaniemi voittava vaalikampanja starttaa tulevana perjantaina!
Paikalla puhumassa myös Juha Sipilä.
📍 Paikka: Nuorisotalo Huiske, Tupos
🏠 Osoite: Tuiskulanranta 3
🕕 Aika: perjantai 8.5.2026 klo 18.00 ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Terveisiä Keskustan Tupoksen paikallisyhdistyksen kokouksesta! 👋
.
Keskustan Tupoksen paikallisyhdistys kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseensa maanantaina 4.5.2026 Tupoksen ABC:llä. Kokouksessa päätettiin tulevista henkilövalinnoista sekä hallituksen kokoonpanosta. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Teija Auno, varapuheenjohtajana Tiina Hintikka ja sihteerinä Maria-Liisa Mutanen. Hallituksen jäseninä jatkavat Marja Sippala, Tero Laurila, Tuomas Ahola ja Matti Alajoki.
.
KESKUSTAN TUPOKSEN PAIKALLISYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2026 KANNANOTTO TUPOKSEN JUNASEISAKKEEN PUOLESTA:
Limingan valtuustossa tehtiin aiemmin päätös lähijunan kustannuksiin osallistumisesta. Limingan keskusta-alueen seisakkeen rahoitus on jo saatu valtion tuella, mutta Tupoksen seisakkeen rahoituksesta ei ole vielä varmuutta.
.
Katsomme, että Tupoksen junaseisakkeen toteuttaminen on välttämätön ja kauaskantoinen investointi alueen kehityksen, saavutettavuuden ja kestävän liikkumisen puolesta. Junaseisake yhdistäisi Tupoksen tiiviimmin Oulun seudun työssäkäyntialueeseen, helpottaisi arjen liikkumista sekä lisäisi alueen vetovoimaa uusille asukkaille ja yrityksille.
.
Toivomme, että Limingan kunnassa edistetään aktiivisesti MAL-rahoituksen saamista Tupoksen seisakkeelle tai hyödynnetään muita mahdollisia rahoituskanavia, jotta vuonna 2031 myös Tupoksen seisakkeelta pääsee hyppäämään lähijunan kyytiin.
#keskusta #tupos #liminka #paikallisyhdistys #vuosikokous
#junaseisake #lähijuna #elinvoima ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Historiallinen päivä valtuustossa! Liminka päätti palata yhdessä Oulun ja Kempeleen kanssa lähijunaliikenteeseen. Valtuusto päätti ratkaisun äänin 28-5.
Kokouksessa käytiin vilkas ja perusteellinen keskustelu, ja puheenvuoroja käytettiin runsaasti. Ryhmämme puheenjohtaja Kati Manninen Poliitikko piti kokouksessa seuraavan ryhmäpuheenvuoron:
LIMINGAN ON AIKA PALATA LÄHIJUNALIIKENTEESEEN
Limingan strateginen tavoite on ollut selvä, ja siitä on puhuttu tässäkin salissa monta kertaa: nettomuuton on oltava positiivinen. Viime vuosina suunta on kuitenkin ollut väärä, ja olemme joutuneet pohtimaan, miten kehitys saadaan käännettyä. Väestömäärän säilyminen vähintään ennallaan turvaa verorahoituksen ja sitä kautta palvelut. TÄSSÄ ON KOKO ASIAN YDIN: LÄHIJUNA EI OLE VAIHTOEHTO KADUILLE, KOULUILLE JA PALVELUILLE, VAAN JUURI KEINO VAHVISTAA NIIDEN RAHOITUSPOHJAA MYÖS TULEVAISUUDESSA.
LIMINGALLE LÄHIJUNA ON ENNEN KAIKKEA KASVUN JA KEHITYKSEN VÄLINE.
Limingalla on kaikki edellytykset kasvuun. Meillä on hyviä tontteja erilaisille kodeille ja yrityksille, ja palveluverkossa on kapasiteettia. Kaavoituksessa on jo varauduttu Limingan kirkonkylän asemanseudun kehittämiseen, ja samalla on tärkeää huolehtia siitä, että myös Tupoksen tuleva asemanseutu pystytään hyödyntämään täysimääräisesti. Lähijuna mahdollistaa myös Tupoksen mahdollisuuksien entistä parempaa hyödyntämistä.
Suomessa on nähty, että raideliikenne lisää radanvarsikuntien vetovoimaa sekä asumisen että yritystoiminnan kannalta. Kun Ouluun pääsisi lähijunalla noin Tupoksesta 14 ja Limingasta 19 minuutissa, Liminka olisi aidosti lähellä huomattavasti nykyistä suurempaa määrää työpaikkoja ja palveluita, mutta tarjoaisi samalla edullisemmat tontit, yhteisöllisen arjen ja sujuvan elämän. Se on vahva yhdistelmä. Tällainen mahdollisuus tekee Limingasta entistä houkuttelevamman paikan asua, tehdä työtä ja yrittää.
Hyödyt eivät myöskään jää vain Liminkaan, vaan ulottuvat koko seutukuntaan. Lähijuna parantaa saavutettavuutta, laajentaa työssäkäyntialuetta, tukee yritysten työvoiman saatavuutta ja vahvistaa kestävää liikkumista.
Lähijuna tukee myös kestävää kehitystä hyvin konkreettisella tavalla: pyörällä asemalle, junalla eteenpäin ja määränpäässä taas pyörällä matkan jatkaminen on arjen sujuvuutta ympäristöystävällisesti.
Tätä hanketta on valmisteltu seudullisesti jo yli kymmenen vuoden ajan, ja se on ollut pitkään myös osa Limingan omia strategisia tavoitteita. Juuri nyt on oikea hetki toimia. MAL-sopimuksessa on jo sovittu Limingan tulevan aseman kustannusten jaosta, ja valtio on osoittanut Liminka–Kempele–Oulu-kaksoisraiteeseen 200 miljoonaa euroa tuleville vuosille. Varsinkin tällaisessa maailmantilanteessa, kun valtio tarjoaa näin merkittävän mahdollisuuden kasvuun, siihen on vähintäänkin viisasta tarttua.
Limingan Keskusta haluaa pitää Limingan elinvoimaisena, säilyttää palvelut ja ennen kaikkea luoda mahdollisuuksia niiden parantamiseen myös tulevaisuudessa ja tästä syystä me kannatamme lähijunahankkeeseen osallistumista. ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Limingan Keskustan kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous 28.4.2026 klo 18:00 Lakeustalolla.
Tervetuloa mukaan! ... Näytä lisääSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Terveisiä liikelaitosten johtokunnan kokouksesta! 👋
.
.
Liikelaitosten johtokunta kokoontui 21.4.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa molempien liikelaitosten osavuosikatsaukset sekä tarkasteltiin alkuvuoden tilannetta ja loppuvuoden näkymiä.
Alkuvuosi on edennyt molemmissa liikelaitoksissa suunnitellusti, ja talous on pysynyt asetetuissa tavoitteissa.
Alle on koottu muutamia nostoja molempien liikelaitosten katsauksista.
.
.
KUNNALLISTEKNIIKKA LIIKELAITOS
🛣️ Katujen ja yleisten alueiden kunnostamiseen on varattu vuodelle 2026 yhteensä 920 000 euroa.
📋 Katujen kuntoinventointi on kilpailutettu, ja työ toteutetaan kesän 2026 aikana.
❄️ Talvi oli vähäluminen, ja talvikunnossapidon palvelujen ostot jäivät arvioitua pienemmiksi. Tulvantorjuntatyöt aloitettiin jo maaliskuussa.
🚸 Keskusta-alueen suojateiden ja katuliittymien kunnossapitoa on tehostettu käytettävyyden parantamiseksi.
🛝 Leikkipuistoverkoston pitkäntähtäimen suunnitelmaan liittyvä Okkosenrannan leikkipuiston suunnittelu aloitettiin osallistamalla kuntalaisia uuden leikkipuiston suunnitteluun.
🦅 Liminganlahden lintutornin uusiminen etenee, ja uuden tornin rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026.
.
.
RUOKA-, PUHTAUS- JA KIINTEISTÖPALVELUIDEN LIIKELAITOS
🍽️ Limingassa tarjotaan päivittäin lähes 3500 lounasta kouluissa ja päiväkodeissa.
📉 Ruokahävikkiä on saatu pienennettyä: kouluissa 44 grammasta 41 grammaan ja päiväkodeissa 122 grammasta 117 grammaan ruokailijaa kohti.
📝 Kouluruokakysely pidettiin maaliskuussa. Kouluruoan kokonaismaku arvioidaan, ja taso on pysynyt vakaana viime vuodet. Perusruokaa pidetään toimivana ja maukkaana.
🇫🇮 Ruoanvalmistuksessa suositaan suomalaista lihaa ja muitakin kotimaisia elintarvikkeita, ja ruokalistalla on myös lähellä tuotettuja tuotteita.
🅿️ Tupoksen Vilske-moduulirakennuksesta on luovuttu vuoden 2026 alussa, ja alueelle palautetaan pysäköintialue.
🤖 Puhtauspalveluissa robotiikan käyttöä jatketaan, ja sen laajempaa hyödyntämistä arvioidaan edelleen.
.
.
Lämmin kiitos kaikille sujuvaa arkea rakentaville ja mahdollistaville työntekijöille!
Kati Manninen
Liikelaitosten johtokunnan puheenjohtaja
.
.
Esityslistaan/pöytäkirjaan sekä liitteistä löytyviin osavuosikatsauksiin voi tutustua täällä:
liminka.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026350
#Liminka #Liikelaitokset #SujuvaArki #KotimainenRuoka #VastuullinenKunta ... Näytä lisääSee Less
1 CommentsComment on Facebook