
Kunnassamme toimii Keskustan Pyhännän paikallisyhdistys ry, lyhyemmin Pyhännän Keskusta. Yhdistys on perustettu Maalaisliiton paikallisyhdistyksenä vuonna 1925.
Ota rohkeasti yhteyttä ja tule mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Toimintaan ovat tervetulleita kaikki pyhäntäläiset Keskustan jäsenet.
Pyhännän Keskustalla oli kuntavaaleissa 16 upeaa ehdokasta, jotka muodostivat vaalien jälkeen Pyhännän Keskustan valtuustoryhmän. Ryhmään kuuluu 12 varsinaista valtuutettua ja 4 varavaltuutettua.

Vahva talous, menestyvät yritykset ja aktiiviset kuntalaiset luovat perustan kehitykselle
Kunnan talous pidetään kunnossa huolellisella suunnittelulla ja taloudellisiin tosiasioihin perustaen. Näin pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukkaita palveluita kuntalaisille.
Yrittäjäystävällisenä kuntana kannustamme ja autamme yrityksiä kasvuun ennakoivalla kaavoittamisella, infran rakentamisella ja tukemalla aloittavia yrittäjiä.
Kuulemme asukkaita ja tiedotamme avoimesti päätöksenteosta. Kannustamme kuntalaisia omaan aktiivisuuteen ja toimintaan. Osallistavaa budjetointia jatketaan.
Kaikkea ei voi tehdä yksin, vaan kehitämme koko seutukuntaa yhteistyössä naapurikuntien kanssa.
Laadukkaat lähipalvelut tuovat kuntaamme pito- ja vetovoimaa
Tavoitteenamme on, että terveys-, sosiaali- ja pelastuspalvelut ovat Pyhännällä lähellä saatavissa ja kuntalaiset saavat tarvitsemansa hoidon nopeasti. Pyhännälle on saatava oma lääkäri.
Pyhännän koulussa tarjoamme lapsille ja nuorille parhaan mahdollisen opetuksen terveissä, turvallisissa ja viihtyisissä tiloissa. Uuden koulukeskuksen suunnittelu ja rakentaminen aloitetaan tulevalla valtuustokaudella.
Pyhännän nuorille turvataan pääsy toisen asteen koulutukseen yhteistyössä naapurikuntien kanssa.
Perheystävällisenä kuntana edistämme kaikin tavoin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Selvitetään erilaisia keinoja perheiden tukemiseen.
Liike ja luovuus ovat halpoja lääkkeitä! Haluamme, että kaikenikäisille kuntalaisille tarjotaan monipuolisia liikuntamahdollisuuksia sekä ohjattua harrastustoimintaa.
Pyhännän hyvinvointi-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita kehitetään jatkuvasti kysynnän ja tarpeiden mukaan. Vireä järjestötoiminta ja rikas kulttuurielämä lisäävät kunnan elinvoimaa.
Viihtyisää elämää lähellä luontoa – koko kunnassa
Pyhäntää kehitetään kokonaisuutena, laitoja myöten, kunnan ja kyläyhdistysten yhteistyöllä. Jokaisella kylällä toteutetaan vähintään yksi kehittämishanke valtuustokauden aikana.
Kuntaan tarvitaan kohtuuhintaisia vuokra- ja omistusasuntoja erilaisiin elämäntilanteisiin. Pyhännälle muutto ei saa jäädä kiinni sopivan asunnon tai tontin puutteesta.
Teiden kunnossapitoa parannetaan yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa, jotta asuminen ja yrittäminen on mahdollista koko kunnassa.
Luonto ympärillämme on täynnä mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon ja uuteen yritystoimintaan. Vaalimme luontoa myös rakennetussa ympäristössä ja jätämme sille tilaa kaavoituksessa. Autionrannan kehittämistä jatketaan.
Parannamme lähiluonnon ja erityisesti vesistöjen tilaa, esimerkiksi hoitokalastuksella ja kalaistutuksilla. Siikajoen vesistöalueen kunnostusta jatketaan yhdessä jokivarren muiden kuntien kanssa.
Uuden valtuuston tärkein tehtävä on hyvän yhteishengen, Pyhäntä-hengen, ylläpitäminen ja vahvistaminen. Yhteistyöllä varmistamme, että Pyhännän parhaat vuodet ovat edessäpäin.
Keskustan Pyhännän paikallisyhdistys vastaa keskustalaisen aatteen näkyvyydestä Pyhännällä sekä keskustalaisen politiikan toteutumisesta kunnan päätöksenteossa yhteistyössä keskustan valtuustoryhmän kanssa.
Keskustan Pyhännän paikallisyhdistys on kuntayhdistys, joka toimii sääntöjensä mukaisesti paikallisella, alueellisella, piiri- ja valtakunnan tasolla.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin vuodeksi 2026 Matti Leiviskä.
Pyhännän Keskusta mukana Perttulinpäivillä lauantaina 22.8. Paikalla kansanedustajaehdokkaita.
Menneet tapahtumat
Vuosikokous perjantaina 17.4. Vieraana aluevaltuutetut Niilo Keränen ja Sari Huuskonen.
Vuosikokouksen kannanotto: Kuolinpesät määräaikaisiksi
Pyhännän Keskustan vuosikokous esittää yksimielisyysvaatimuksen poistamista kuolinpesien päätöksenteosta, ja viiden vuoden aikarajan määräämistä kuolinpesille. Ehdotuksen mukaan jokainen kuolinpesä pitäisi purkaa viiden vuoden kuluessa.
Perusteluna esitykselle on, että Suomen nykyinen perintökaari (40/1965) on kuolinpesien osalta vanhentunut ja ongelmallinen. Nykyinen laki edellyttää kuolinpesiltä yksimielistä päätöksentekoa, mikä voi estää omaisuuden järkevän hoidon. Yksikin kuolinpesän osakas voi halutessaan estää vaikkapa metsien käsittelyn tai kiinteistön myymisen, vaikka osakkaiden enemmistö niitä kannattaisi.
Suomessa monet kuolinpesät jäävät kokonaan purkamatta, jolloin niiden omistajiksi tulee aikaa myöten toisia kuolinpesiä. Vanhimmat purkamattomat kuolinpesät ovat peräisin 1800-luvulta. Niissä voi olla osakkaita useissa maissa ja eri mantereilla, joten niiden purkaminen on lähes mahdoton tehtävä. Kuolinpesien omistama uinuva varallisuus muodostaa jo merkittävän ongelman Suomen kansantaloudelle. Esimerkiksi kuolinpesien omistamat talot jäävät usein tyhjilleen ja rapistuvat paikoilleen, mikä osaltaan vauhdittaa maaseudun autioitumista.
Pyhännän Keskusta on tehnyt asiasta aloitteen Keskustan puoluekokoukselle, joka kokoontuu Tampereella kesäkuussa 2026.



Matti Leiviskä
puheenjohtaja
Marjut Leiviskä
sihteeri
Jukka Puurunen
varapuheenjohtaja
muut jäsenet:
Raimo Hoikka, Matti Konola, Terhi Korsulainen, Henri Koskelo, Marjut Leiviskä, Ritva Leiviskä, Sirpa Piippo ja Liisa Tahkola.
puheenjohtaja: Matti Leiviskä
040 754 4670 – [email protected]
sihteeri: Marjut Leiviskä
044 215 1782– [email protected].