Tervetuloa Säkylän Keskustan sivuille

Puolueilla on monta tehtävää kansanvallan nimissä. Ne edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja voivat nostaa keskusteluun ja päätöksentekoon kansalaisten tarpeita ja ongelmia. Puolueiden tehtävä on myös tuoda esiin uusia ideoita ja viedä uudistuksia eteenpäin. Kansanvalta tarvitsee päättäjiä.

Tätä tehtävää paikallistasolla hoitamaan on perustettu Keskustan Säkylän kunnallisjärjestö ry.

Säkylän kunta

Tule mukaan

Perustehtävämme on nostaa ehdolle henkilöitä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseksi, sekä ohjaamaan kehitystä arvojemme ja tavoitteidemme mukaisesti. Organisoimme siis ehdokasasettelua ja kampanjointia, mutta lisäksi toimimme Keskustalaisena äänitorvena.

Ota yhteyttä

Säkylä

Puheenjohtaja Marko Pelttari

Kuntasivuille >

Ei tapahtumia

 

Piirikokouksen kannanotto: Omaa ruokaa tarvitaan
Kotimainen ruoka on huoltovarmuuden perusta – arvostetaan suomalaista työtä ja turvataan ruoantuotannon tulevaisuus, vaatii Satakunnan Keskusta,
21.4.2026 / Uutiset
Kannanotto Ulvilan itsenäisyyden puolesta
Ulvilan Keskustan kuntayhdistys korostaa kannanotossaan kaupungin itsenäisyyden merkitystä elinvoiman, palvelujen ja vetovoiman turvaajana. Historialtaan vahva ja kehittyvä Ulvila pystyy yhdistyksen mukaan parhaiten rakentamaan tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan käsin.
20.4.2026 / Uutiset
Wassan lakkautus vaatii avoimuutta ja oikeaa tietoa
Wassan asumisyksikön lakkauttamisesitys nojaa puutteellisiin perusteluihin ja sivuuttaa sekä asukkaiden tarpeet että päätöksen laajemmat vaikutukset. Ennen ratkaisua on varmistettava avoin valmistelu, aito kuuleminen ja kokonaisvaikutusten arviointi.
19.4.2026 / Uutiset
EtusivuSäkylä