Sinustako meille aluekoordinaattori?

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri ry etsii aluekoordinaattoria toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Suomen Keskusta on Se Kotimainen – ainutlaatuinen, perustaltaan suomalainen poliittinen liike. Aatteemme ja arvomme näkyvät kodeissa ja työpaikoilla joka päivä. Keskustalle on tärkeää, että jokaisella on vapaus valita elämänsä suunta kaikkialla Suomessa. Olemme yhteistyön ja vahvan yhteishengen joukkue. Keskustalainen politiikka perustuu arvoihin, tietoon ja kokemukseen. Rakennamme hyväksi koetun pohjalle. Samalla uudistamme, kokeilemme ja uimme tarvittaessa vastavirtaan.

Nyt Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri ry hakee yhteistyötaitoista, oma-aloitteista, järjestelmällistä ja kehittämishaluista aluekoordinaattoria. Aluekoordinaattorin tehtävä on uusi ja sisältää työskentelyä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan hyvinvointialueiden keskustalaisten valtuustoryhmien tukena, sekä Etelä-Pohjanmaan piirin järjestöllisenä työntekijänä.

Aluekoordinaattorin tehtäviin kuuluvat muun muassa sosiaalisen median (esim. Facebook, Instagram) sisällön tuottaminen, valtuustoryhmien näkyvyyden koordinointi, erilaisten toritapahtumien ja koulutusten järjestäminen, jäsenistömme kouluttaminen, jäsenrekisterimme ylläpitoon liittyviä tehtäviä, asiakirjojen valmistelua, asiakaspalvelua ja erilaisia toimistotehtäviä.

Hakijalta odotetaan kykyä itsenäiseen työskentelyyn, järjestelmällistä työotetta, hyvää tietoteknistä osaamista, hyviä ihmissuhdetaitoja, ongelmanratkaisukykyä ja kykyä toimia vapaaehtoisten kanssa. Erityisesti arvostamme kykyä toimia sosiaalisen median eri kanavissa sekä kykyä tarttua puhelimeen niin vaatiessa.

Keskustalaisen arvomaailman tuntemus, kokemus tapahtumien järjestämisestä, sosiaali- ja terveysalan tuntemus sekä ruotsinkielentaito katsotaan eduksi, mutta ne eivät kuitenkaan ole välttämättömyys tehtävässä. Tärkein ominaisuus on halu oppia uutta.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työn, mukavan työyhteisön, sekä liikunta-, lounas- ja puhelinedut. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työsuhteessa sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työehdot ovat Keskustajärjestöjen työehtosopimuksen mukaiset. Työaika on työehtosopimuksen mukaisesti 37,5 h/vk. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.

Työpisteesi sijaitsee Seinäjoella, mutta työ sisältää liikkumista Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, siksi oman auton käyttömahdollisuus on työssä välttämätön. Osittainen etänä työskentely on sovittaessa mahdollista. Palkka on noin 3000 – 3300 euroa riippuen valittavan henkilön kokemuksesta.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 16.9. osoitteeseen sini-elina.karsama@keskusta.fi aiheella ”aluekoordinaattori”. Työt alkavat sopimuksen mukaan, kuitenkin viimeistään marraskuun alussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sini-Elina Kärsämä, toiminnanjohtaja, p. 040 354 1945 / sini-elina.karsama@keskusta.fi. Sini-Elinan tavoitat parhaiten 2.9. klo 11-12, 8.9. klo 10-14, 12.9. klo 12-14 ja 14.9. klo 8-10.30.

Lue seuraavaksi

Sihto: Vapautus asiakasmaksuista on pikkulotille suuri taloudellinen helpotus
On hienoa, että tulevaisuudessa ei peritä enää asiakasmaksuja Lotta Svärd -järjestön pikkulotta-toimintaan osallistuneilta kunniakansalaisiltamme. Tänä päivänä pikkulotat tarvitsevat paljon hoivaa ja hoitoa ja monilla heillä on pieni eläke, kirjoittaa aluevaltuutettu, kansanedustajaehdokas ja Etelä-Pohjanmaan Lottaperinne ry:n hallituksen puheenjohtaja Paula Sihto.
6.12.2022 / Blogi
Kivisaari: Kehitysvammaisten oikeus työelämään
Pasi Kivisaari kirjoittaa blogitekstissään kehitysvammaisten oikeudesta työelämään. Vietämme kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien viikkoa 1.12. – 7.12.
5.12.2022 / Blogi
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola kiittää eduskuntaryhmänsä jämäkkää toimintaa luonnonsuojelulain eduskuntakäsittelyssä. Metsäalan asiantuntijat toivat lain valiokuntakäsittelyn aikana näkemyksiä, joiden mukaan asetus uhanalaista luontotyypeistä ja niiden huomioimisesta päätöksenteossa olisi voinut vaikuttaa puumarkkinoiden kautta omaisuuden suojaan. Riskinä oli tilanne, jossa puu ei menisi kaupaksi, mutta maanomistaja ei ole oikeutettu asianmukaiseen korvaukseen. Vaarana olisi ollut jopa kahden miljoonan talousmetsähehtaarin sosialisointi.
2.12.2022 / Uutiset
EtusivuUutisetSinustako meille aluekoordinaattori?