Joonas Könttä: Kuntaveroa alennettava

Jyväskylän kunnallisvero on 20 prosenttia. Se on kokonaiskuvassa kohtuullisella tasolla ja esimerkiksi verrokkikaupunkeihin Tampereeseen (20,25%) tai Kuopioon (20,75%) verrattuna matalampi. Sen sijaan etelän kasvukeskuksiin nähden ero on jo merkittävämpi, Vantaalla 19% ja Helsingissä että Espoossa 18%.

Kunnallisveron korottaminen on perinteisesti ollut keino kattaa lisääntyneistä menoista syntyneet kulut. Lähipalveluista tulee huolehtia, mutta veronkorotusten sijaan tulisi tähdätä politiikkaan, jolla saisimme alennettua veroja. Tällä olisi pitkällä aikavälillä kasvua lisääviä vaikutuksia. Signaali olisi vahva alati kiristyvässä kaupunkien välisessä kilpailussa asukkaista, osaajista ja investoinneista.

On selvää, että ihmisten palvelutarpeen lisääntyessä on panostettava lähikouluihin, mukavaan asumiseen ja toimivaan infrastruktuuriin. On kuitenkin kysyttävä, onko näiden peruspalveluiden ylittävien menojen lisäämisen polku kestävällä pohjalla? Luonnollinen kasvu ja niistä johtuvat menot poislukien – oliko Jyväskylä neljä vuotta sitten nykyistä erityisesti huonommassa tilanteessa?

Yrittäjien ja yritysten toiveita tulisi kuunnella yhä herkemmällä korvalla. Mahdollistamalla uudet investoinnit ja keksinnöt, luomme työpaikkoja ja kasvua jyväskyläläisille. Nykyisille ja tuleville. Työllisyysastetta nostamalla autamme myös kaupungin talouden tilaa merkittävästi. Enemmän asukkaita, parempi työllisyysaste ja uusia työpaikkoja.

Hyvinvointi voidaan rahoittaa ainoastaan sillä, että entistä useampi on töissä ja voi hyvin. Se on myös tie alentaa kuntaveroa tulevaisuudessa. Mielestäni verojen alentaminen – palvelut turvaten – on edistämisen arvoinen linja Jyväskylässä ja laajemminkin.

Joonas Könttä

Lue seuraavaksi

Pidetään koko Keski-Suomi mukana - Henna Penttinen
Keski-Suomi elää murroksen aikaa. Tulee kuitenkin muistaa, että murrosten keskellä on aina myös mahdollisuus. Keskustan viesti on selkeä: Pidetään koko Keski-Suomi mukana. Tehdään töitä koko maakunnan puolesta. Keskustan valtuustoryhmä sitoutuu tekemään työtä tämän maakunnan puolesta – sydämellä, järjellä ja yhteisen hyvän eteen.
11.12.2025 / Uutiset
Keski-Suomi inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta - Tahvo Anttila
Jos haluamme, että Keski-Suomen maakuntatunnus ei ole ainoastaan teknologian, logistiikan tai matkailun maakunta, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta. Meidän pitää sitoa arvot ja strategia tiukasti yhteen. Viesti on selvä: identiteetti ei ole vain siitä, mitä tavoittelemme, vaan miten me sinne kuljemme.
11.12.2025 / Uutiset
K-S:n hyvinvointialueen palveluverkko ja talouden tasapaino 2026 - Jouko Nykänen
Keskustan valtuustoryhmällä on neljä selkeää periaatetta – periaatteita, joista emme tingi, koska ne liittyvät suoraan keskisuomalaisten arkeen ja oikeuteen saada palveluja. 1) Lähipalvelut on turvattava, 2) Jokaisessa kunnassa on säilytettävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö, 3) Korvaavat palvelut on oltava kunnossa ja 4) Jos puututaan taloudellisiin laskelmiin, on samalla osoitettava vaihtoehtoiset säästöt.
9.12.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetJoonas Könttä: Kuntaveroa alennettava