Keskustan Keski-Suomen piiri korostaa keskisuomalaisen osaamisen huomioimista osana Suomen puolustuksen kehittämistä. Keskusta katsoo, että Keski-Suomessa sijaitsevaa ainutlaatuista
kyberosaamista ja teollista työtä ei voi jättää huomiotta osana puolustuksen ratkaisuja.
Huoltovarmuus on koronakriisin myötä noussut jälleen tärkeäksi pilariksi osana kansallista varautumistamme. Olennaista on turvata kotimainen ruoantuotanto siinä missä myös veden- ja sähkönjakelu. Ruokaturvan näkökulmasta laajan kotimaisen ruoantuotannon säilyttäminen koko
maassa on kaikkien suomalaisten asia.
Kyberpuolustuksesta on puhuttu jopa puolustusvoimien ”neljäntenä puolustushaarana”. Jyväskylän yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa tehtävä korkeatasoinen kyberkoulutus ja -osaaminen luo valmiuksia myös puolustusvoimille hyödyntää kansallista osaamispääomamme. Korkeakouluosaamisen syvempi hyödyntäminen puolustusvoimissa olisi kansallinen etumme.
HX-hankkeessa teollisen yhteistyön osuus on kolmanneksen hankintahinnasta. Keski-Suomessa on kehittynyttä ilmailu- ja sotateollisuuden osaamista. HX-hankkeen kannalta erityisesti Jämsän Hallissa on erinomaiset valmiudet ja osaaminen vastata teollisen yhteistyön tarpeisiin riippumatta lopullisesta hävittäjävalinnasta.
Keskustan Keski-Suomen piiri toivoo puolustusvoimien ottavan nykyistä laajemmin keskisuomalaisen osaamisen huomioon.