Aila Paloniemi ehdolla eduskuntaaan

Keski-Suomen Keskusta nimesi kokouksessaan kansanedustajaehdokkaakseen Aila Paloniemen Jyväskylästä.

-Toimin 16 vuotta eduskunnassa mutta vuoden 2019 vaaleissa en saanut jatkopaikkaa. Nyt, pienen tauon jälkeen tartuin uudella innolla vaalihaasteeseen. Haluan vaikuttaa ikäihmisten asumisen ja hoivan parantamiseen, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden lisäämiseen, sote-palveluiden joustavaan järjestämiseen sekä lasten ja perheiden tuen vahvistamiseen kertoon Aila Paloniemi. Aila on tehnyt töitä sekä lastentarhanopettajana että toimittajana ennen kansanedustajavuosiaan. Hänellä on kaksi aikuista poikaa ja pian 5-vuotias lapsenlapsi.

Lue seuraavaksi

Pidetään koko Keski-Suomi mukana - Henna Penttinen
Keski-Suomi elää murroksen aikaa. Tulee kuitenkin muistaa, että murrosten keskellä on aina myös mahdollisuus. Keskustan viesti on selkeä: Pidetään koko Keski-Suomi mukana. Tehdään töitä koko maakunnan puolesta. Keskustan valtuustoryhmä sitoutuu tekemään työtä tämän maakunnan puolesta – sydämellä, järjellä ja yhteisen hyvän eteen.
11.12.2025 / Uutiset
Keski-Suomi inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta - Tahvo Anttila
Jos haluamme, että Keski-Suomen maakuntatunnus ei ole ainoastaan teknologian, logistiikan tai matkailun maakunta, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta. Meidän pitää sitoa arvot ja strategia tiukasti yhteen. Viesti on selvä: identiteetti ei ole vain siitä, mitä tavoittelemme, vaan miten me sinne kuljemme.
11.12.2025 / Uutiset
K-S:n hyvinvointialueen palveluverkko ja talouden tasapaino 2026 - Jouko Nykänen
Keskustan valtuustoryhmällä on neljä selkeää periaatetta – periaatteita, joista emme tingi, koska ne liittyvät suoraan keskisuomalaisten arkeen ja oikeuteen saada palveluja. 1) Lähipalvelut on turvattava, 2) Jokaisessa kunnassa on säilytettävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö, 3) Korvaavat palvelut on oltava kunnossa ja 4) Jos puututaan taloudellisiin laskelmiin, on samalla osoitettava vaihtoehtoiset säästöt.
9.12.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetAila Paloniemi ehdolla eduskuntaaan