Keskustan näkemykset palvelustrategiasta: Merja Lahtinen

Keskustan aluevaltuustoryhmän mielestä on tärkeää, että palvelustrategian tavoitteet tukevat keskisuomalaisten hyvinvointia ja palveluiden oikea-aikaisuutta. Strategiassa esitetty ihmislähtöinen ja ennakoiva toimintamalli on kannatettava ja huomioi kaikki ikäryhmät. Tämä toimintamalli edellyttää myös asukkaiden osallistumista palvelujen kehittämiseen.

Lisäksi yhteistyö muiden toimijoiden, erityisesti kuntien ja kolmannen sektorin kanssa on välttämätöntä, jotta jokainen hyvinvointialueen asukas saa riittävästi tukea kykyynsä huolehtia hyvinvoinnistaan ja turvallisuudestaan.

Palvelustrategiassa on nostettu esiin hyviä näkökulmia muun muassa digitaalisten palveluiden kehittämisestä, asunnottomuuden ehkäisystä sekä panostuksista perustason päihde- ja mielenterveyspalveluihin, jotta erityistason palvelujen tarvetta voidaan vähentää.

Nämä linjaukset tukevat ennaltaehkäisevää ja kustannustehokasta palvelujärjestelmää, mutta senkin toteuttaminen edellyttää riittäviä resursseja sekä yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Strategian tavoitteita tulisikin konkretisoida tarkemmin myös näiden yhteistyötahojen näkökulmasta.

Kustannustehokkuus, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kokemusten vahvistaminen, terveyserojen kaventuminen sekä palveluiden yhdenvertaisuus, saatavuus ja saavutettavuus ovat hienoja tavoitteita koko hyvinvointialueelle.
Tällä hetkellä kuitenkin korostuu enemmän se, mistä luovutaan kuin se, mitä tilalle on tulossa.

Muutamassa avoterveydenhuollon yksikössä hyväksi havaittu ammatinharjoittajalääkäritoiminta pitää ottaa käyttöön koko hyvinvointialueella, samoin kuin omalääkäritoiminta.

Meidän täytyy lisäksi pitää mielessä, että kustannustehokkaammiksi väitetyt teknologiset ratkaisut vain täydentävät kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia. Osaajien saatavuus ja osaaminen ovat tärkeitä jatkossakin.

Ryhmäpuheenvuoro 4.11.2025 aluevaltuusto

Merja Lahtinen
Aluevaltuutettu
Hyvinvoinnin- ja terveyden lautakunnan puheenjohtaja

Lue seuraavaksi

Pidetään koko Keski-Suomi mukana - Henna Penttinen
Keski-Suomi elää murroksen aikaa. Tulee kuitenkin muistaa, että murrosten keskellä on aina myös mahdollisuus. Keskustan viesti on selkeä: Pidetään koko Keski-Suomi mukana. Tehdään töitä koko maakunnan puolesta. Keskustan valtuustoryhmä sitoutuu tekemään työtä tämän maakunnan puolesta – sydämellä, järjellä ja yhteisen hyvän eteen.
11.12.2025 / Uutiset
Keski-Suomi inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta - Tahvo Anttila
Jos haluamme, että Keski-Suomen maakuntatunnus ei ole ainoastaan teknologian, logistiikan tai matkailun maakunta, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta. Meidän pitää sitoa arvot ja strategia tiukasti yhteen. Viesti on selvä: identiteetti ei ole vain siitä, mitä tavoittelemme, vaan miten me sinne kuljemme.
11.12.2025 / Uutiset
K-S:n hyvinvointialueen palveluverkko ja talouden tasapaino 2026 - Jouko Nykänen
Keskustan valtuustoryhmällä on neljä selkeää periaatetta – periaatteita, joista emme tingi, koska ne liittyvät suoraan keskisuomalaisten arkeen ja oikeuteen saada palveluja. 1) Lähipalvelut on turvattava, 2) Jokaisessa kunnassa on säilytettävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö, 3) Korvaavat palvelut on oltava kunnossa ja 4) Jos puututaan taloudellisiin laskelmiin, on samalla osoitettava vaihtoehtoiset säästöt.
9.12.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetKeskustan näkemykset palvelustrategiasta: Merja Lahtinen