Jani Ylälehto: Olen valmiina uuteen

Keski-Suomen hyvinvointialue on rahoituskriisissä. Vaikka palvelut toimivat pääsääntöisesti kiitettävällä tasolla, on muutoksiin oltava valmiita. Hankalat ajat vaativat tehokkaita toimia ja jokainen kivi on käännettävä hyvinvointialueemme pelastamiseksi.

Haasteemme on, että saamme aikaan tarvittavat muutokset mahdollisimman pienin vaurioin. Vaikka muutos on aloitettu, iso laiva kääntyy hitaasti ja aikaa ei oikein ole. Yhdessä tehden löydämme parhaat ratkaisut. Henkilöstöllä on monessa tapauksessa hyvä näkemys, miten toimintaa tulisi reivata ja poliittisten päättäjien tuleekin olla avarakatseisia uusille toimintamalleille.

Valtiovallan asettamista raameista emme pääse pakoon. Toimintaa on saatava sovitettua noihin raameihin. Tämä vaatii yhdessä tekemistä ja yhteisyötä laaja-alaisesti. Jossain tapauksissa myös epämukavia päätöksiä ja katsetta kauemmas horisonttiin. Olen valmistautunut toimimaan alueen hyväksi yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa.

Jani Ylälehto
aluehallituksen puheenjohtaja

Jani Ylälehto on pihtiputaalainen kuljetusyrittäjä.
Ylälehto on toiminut nykyisen aluevaltuuston varapuheenjohtajana ja edellisellä kaudella aluehallituksen jäsenenä.

Lue seuraavaksi

Pidetään koko Keski-Suomi mukana - Henna Penttinen
Keski-Suomi elää murroksen aikaa. Tulee kuitenkin muistaa, että murrosten keskellä on aina myös mahdollisuus. Keskustan viesti on selkeä: Pidetään koko Keski-Suomi mukana. Tehdään töitä koko maakunnan puolesta. Keskustan valtuustoryhmä sitoutuu tekemään työtä tämän maakunnan puolesta – sydämellä, järjellä ja yhteisen hyvän eteen.
11.12.2025 / Uutiset
Keski-Suomi inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta - Tahvo Anttila
Jos haluamme, että Keski-Suomen maakuntatunnus ei ole ainoastaan teknologian, logistiikan tai matkailun maakunta, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta. Meidän pitää sitoa arvot ja strategia tiukasti yhteen. Viesti on selvä: identiteetti ei ole vain siitä, mitä tavoittelemme, vaan miten me sinne kuljemme.
11.12.2025 / Uutiset
K-S:n hyvinvointialueen palveluverkko ja talouden tasapaino 2026 - Jouko Nykänen
Keskustan valtuustoryhmällä on neljä selkeää periaatetta – periaatteita, joista emme tingi, koska ne liittyvät suoraan keskisuomalaisten arkeen ja oikeuteen saada palveluja. 1) Lähipalvelut on turvattava, 2) Jokaisessa kunnassa on säilytettävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö, 3) Korvaavat palvelut on oltava kunnossa ja 4) Jos puututaan taloudellisiin laskelmiin, on samalla osoitettava vaihtoehtoiset säästöt.
9.12.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetJani Ylälehto: Olen valmiina uuteen