Keskustan puoluekokous Jyväskylässä on käynnissä toista päivää. Yleiskeskustelun alussa tulivat piirien puheenvuorot. Kymenlaakson piirin puheenvuoron piti piirin puheenjohtaja Liisa Varjola:
” Rakkaat aatesisaret ja veljet,
Terveiset Kymenlaaksosta, missä sinitaivaan hohde kirkkain on ja jymy jylhä metsien hongiston, kuten maakuntalaulussamme lauletaan.
Maakuntamme väestö ikääntyy ja vähenee vuosi vuodelta, palvelutkin uhkaavat karata yhä kauemmas rajaseudulta. Mikä tähän neuvoksi?
Alueen elinvoima, vetovoima, turvallisuus, lasten, nuorten ja perheiden pahoinvointi paukkuvat kaikilla mittareilla punaisella. Mitä tähän tarjoaa maan hallitus? Lisää leikkauksia, järjestötoiminnan alasajoa ja palvelujen keskittämistä. Ja tunnin junan. Yhteiskunnassa heikoimmin pärjääviltä viedään tuhkatkin pesästä ja aiemmin edes kohtalaisesti toimeen tulleet huomaavat taskunpohjien tyhjenevän nopeammin elintarvikkeiden ja palvelujen kallistuessa. Arvonlisäveron nostokin odottaa kulman takana.
Maakuntalaulussamme lauletaan myös Kymenlaakso, sua vallat valkeat varjelkoot. Me tarvitsemme ratkaisuja. Me odotamme, että keskusta niitä myös tarjoaa. Puolueen tuki koko Suomen, kaikkien alueiden puolustajana, pitää saada näkyvämmäksi.
Monipaikkaisen, hajautetun yhteiskunnan, varjeleminen on elinehto tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Maa- ja meriraja Venäjän kanssa on meillä arkea. Se puhututtaa ja se pelottaa. Koko maan asuttuna pitäminen tarkoittaa myös eritoten rajaseutuja. Pidetään huoli, että se yhteiskunnassamme mahdollistetaan.
Meidän on tunnistettava oma voimamme ja paikkamme keskitien kulkijana. Olla uniikki. Olla välittämättä oikealta ja vasemmalta tulevasta vähättelystä ja vastustuksesta. Tie on kivinen ja rankka, mutta meille keskustalaisille ainoa vaihtoehto.”