Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu 27.4.2024 Vantaalla. Kymenlaakson puoluevaltuutettu Kyösti Skippari muistutti puheenvuorossaan tulevien sukupolvien asemasta ja mukana pitämisestä:
NUORET, TULEVAISUUDEN VOIMAVARAMME
Järjestimme Kymenlaakson piirissä jäsenillan, jossa pohdimme tulevien vaalien strategioita sekä aiheita maakunnalliseen ohjelmaamme. Nuoret olivat yksi käsitelty teema.
Nuoret ovat tulevaisuutemme tekijöitä, mutta osa nuorista voi hyvinkin huonosti tänään. Syitä on monia: päihteet, mielenterveysongelmat, yhteiskunnan koventuneet arvot, kotien rikkonaisuus, yleinen näköalattomuus, muutamia syitä mainitakseni.
Mitä sitten voisimme tarjota nuorille tulevaisuudessa? Nuoret etsivät identiteettiään ja sen kohottamiseen löytyy hyviä keinoja esimerkiksi tekemällä oppimisen kautta.
Työpajat, joista yhtä olin perustamassa Iitin kuntaan 1990-luvun alussa, toimivat ESR-tuella ja niillä saatiin hyviä tuloksia aikaan. Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille työpajatoiminnalla saadaan aikaan oikeaa rytmitystä nuoren elämään, syitä lähteä aamulla liikkeelle, kontakteja ja samalla saadaan nuori innostumaan opiskelusta kun hän huomaa osaavansa jotakin ja hänellä on tarkoitus omalle olemiselleen.
Teemaillassamme nostettiin myös esiin kolmannen sektorin roolin vahvistaminen kuntien ja kaupunkien sekä hyvinvointialueitten tukena.
Kolmannella sektorilla on paljon osaamista ja paremmat mahdollisuudet löytää autettavia nuoria. Kolmannen sektorin toiminta on usein matalalla kynnyksellä toteutettua toimintaa.
Uudet ratkaisut löydetään työskentelemällä yhdessä lastensuojelun toimijoiden, nuorten, perheiden sekä muiden sidosryhmien kanssa.
Valtakunnallinen SOILA-hanke on esimerkki toiminnasta, jollaisen tukemiseen Keskustan kannattaa panostaa tulevaisuudessa.
Lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia näistä kolmesta kaksivuotiskaudesta, joina olen saanut olla mukana kehittämässä keskustalaista aatetta.
Kuten olen ennenkin todennut hyvän reissun päätteeksi:
Vaikka tanssilattiat vaihtuvat ja kengät kuluvat -mutta hyvät ystävät, tanssi sen kuin jatkuu!
Kiitos kaikille ja nähdään!
Kyöstille tämä puoluevaltuuston kokous on ainakin toistaiseksi viimeinen. Keskustan sääntöjen mukaan puoluevaltuuton jäsenenä voi toimia yhtäjaksoisesti kolme kaksivuotiskautta, ja Kyöstillä kaudet tulevat nyt täyteen.
Keskustan Kymenlaakson piiri kiittää Kyöstiä kuudesta vuodesta puoluevaltuustotyötä!