Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat kuntien peruspalveluita

Valtio rahoittaa rahapelitoiminnasta saaduilla varoilla vuosittain erilaisia avustuskohteita. Harkinnanvaraisten avustusten lisäksi rahoitetaan myös lainsäädäntöön perustuvaa toimintaa. Hallitusohjelmassa on sovittu erikseen rahapelipoliittisesta ohjelmasta, jolla haetaan keinoja rahapeleistä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Samalla on tarkoitus uudistaa rahapelitoiminnan voittojen tuloutusta.

Vuosittain kunnat ovat voineet hakea avustusta mm. nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön. Nuorten työpajatoiminta on ollut harkinnanvaraisten avustusten piirissä jo yli 20 vuotta ja myös etsivä nuorisotyö on ollut avustuskohteena jo yli 10 vuotta. Kunnat tekevät vuosittain hankehakemuksia, jotka käsitellään aluehallintovirastoissa. Aluehallintoviranomaiset seuraavat hankkeiden toteutumista ja kunnissa valmistellaan toimintakaudesta loppuraportti tiliselvityksineen.

Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat vakiintuneet osaksi yhteiskunnan tarjoamia tukipalveluja. Työ on arvokasta ja merkityksellistä. On tärkeää, että yhteiskunta tarjoaa tukea nuorille, jotka ovat vailla koulutuspaikkaa ja vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle sekä pahimmillaan ajautua erilaisten ongelmien kierteeseen. Kaikilla nuorilla ei ole tasapainoiset lähtökohdat tulevaisuuden rakentamiseen. Yhden nuoren syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle n. 1,2 miljoonaa euroa. Syyt syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen ovat yhtä hyvin inhimilliset kuin kansantaloudellisetkin. Harmaantuva Suomi tarvitsee tekijöitä. Nuoria kuuluu auttaa, jotta he voivat myöhemmin vastaavasti auttaa muita.

Oppivelvollisuusiän nostamisen myötä kunnat ovat uudessa tilanteessa. Kaikissa kunnissa ei ole tarjolla omaa lukiota saati ammatillista koulutusta. Työpajatoiminta voi tukea omalta osaltaan valmiuksia aloittaa ammatillinen tai oppisopimuskoulutus. Oppivelvollisuusiän nosto on tärkeä syy kehittää nuorten työpajatoimintaa erityisesti pienissä ja syrjäisissä kunnissa, joissa ei ole toisen asteen opiskelumahdollisuuksia.

Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat kunnan peruspalveluja. Enää ei ole tarkoituksenmukaista rahoittaa toimintaa jokavuotisella hakukierroksella. Valtion kuuluu jatkossa kohdentaa kunnille hallitusohjelman mukaisesti toiminnassa tarvittavat varat ilman erillistä hakua.  Muutos vapauttaa samalla kuntien ja valtion virkamiesten aikaa byrokratian pyörittämisestä käytännön tekemiseen.

 

Petteri Salmijärvi

EtusivuUutisetNuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö ovat kuntien peruspalveluita