KESKUSTAN LAPIN ALUEVALTUUSTORYHMÄN TIEDOTE 6.4.2023

Lapin aluevaltuusto kokousti Kemijärvellä pääsiäisviikolla 4.4.2023. Kokouksessa Keskusta jätti aloitteen koskien ennakkovaikutusten arviointimenettelyn käyttöönottoa hyvinvointialueen päätöksenteossa. Aloite sisältää ennakkoarviointimenettelyn lisäksi myös maaseutuvaikutusten arviointimenettelyn käyttöönoton.

Laajoissa ja kauaskantoisissa päätöksissä ennakkovaikutusten arviointi tulee olla osa päätösten valmistelua. Erityisen tärkeä rooli EVAUS-menettelyllä on hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisvaiheessa, kun päätettävänä on erityisen paljon asioita, joista huomattavan suuri osa
on luonteeltaan strategisia ja määrittää hyvinvointialueen toimintaa myös käynnistysvaiheen jälkeisinä vuosina.

Kuluvan vuoden aikana tullaan päättämään mm. hyvinvointialueen palvelustrategiasta ja koko ERVA-aluetta koskevasta Tervia Logistiikka Oy:n perustamisesta sekä tarvittaessa talouden tasapainotuksesta. Kaikilla näillä asioilla on vaikutusta Lapin sosiaali- ja terveyspalveluiden
rakenteeseen ja saatavuuteen. Keskustan tärkein valtakunnallinen tavoite aluevaaleissa oli turvata jokaiseen kuntaan terveysasema ja tästä pidämme kiinni. Kotikunnasta saatavat lähipalvelut ovat samalla kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kulmakivi. Palvelustrategiassa palveluverkko ja
lähipalvelut tullaan määrittelemään tarkemmin.

Valtuuston listalla oli myös valtuustoryhmien toiminnan tukeminen. Eduskunta on erikseen sote-lailla mahdollistanut erillisen korvamerkityn rahan myöntämisen valtuuston poliittisten ryhmien toiminnan tukemiseksi. Ministeriön päätöksen mukaan myönnetty raha on käytettävissä vuosina 2022-2023. Erityisesti Perussuomalaiset ovat kritisoineet lain mahdollistamaa ja demokraattisesti
päätettyä ryhmärahakäytäntöä ja vaatineet, että tämäkin raha tulisi käyttää sote-palveluihin. Raha
on kuitenkin nimenomaan korvamerkitty valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen eikä rahan käyttötarkoitusta voi muuttaa. Esitetty kritiikki on puhdasta populismia.

Ryhmärahaa ei tietenkään ole pakko ottaa vastaan. Perussuomalaiset eivät ole myöskään ryhmärahaa hakuajan puitteissa hakeneet. Jarrutuksella, valituksilla ja revittelevällä kritiikillä
erityisesti somessa on haluttu estää rahan käyttäminen toisilta valtuustoryhmiltä. Valtuuston selkeä
enemmistö on kuitenkin ilmaissut tahtonsa, että lain mahdollistama ryhmärahakäytäntö aloitetaan myös Lapin hyvinvointialueella. Demokratian henkeen ja vanhojen puolueiden toimintakulttuuriin kuuluu, että yhdessä tehtyä päätöstä kunnioitetaan myös silloin kun lopputulos poikkeaisi omasta
esityksestä.

Valtuuston päätettäväksi tulee kesäkuussa Tervia logistiikka Oy:n perustaminen. Asia päätettiin yksimielisesti palauttaa jatkovalmisteluun sopimusasiakirjojen sisällön täsmentämiseksi. Tervia
osuuskunta on perustettu 2019. Nyt on tarkoitus perustaa INHOUSE-periaatteella toimiva tytäryhtiö Tervia osuuskunnan alle, jossa kaikki ERVA-alueen hyvinvointialueet olisivat mukana.
Perustettavan yhtiön toimiala tulee kattamaan mm. hankintapalveluja sekä kuljetusten ohjausta ja logistiikkaa oheistoimintoineen. Ensivaiheessa on kyse sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista.

Palauttamalla asia valmisteluun Keskustan aluevaltuustoryhmä haluaa osaltaan varmistaa, että perustettavan INHOUSE-yhtiön sopimustekniset asiat valmistellaan huolellisesti siten, että
yhteistyössä mukana olevat hyvinvointialueet säilyttävät tosiasiallisen päätösvallan uudessa
yhtiössä.

Keskustan aluevaltuustoryhmä

Lue seuraavaksi

16.4.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetKESKUSTAN LAPIN ALUEVALTUUSTORYHMÄN TIEDOTE 6.4.2023