Turun tunninjuna vai Lapin tiet – kumpi pitää Suomen liikkeessä?

Onko hallituksen prioriteettijärjestys kääntynyt päälaelleen? Samaan aikaan kun Etelä-Suomeen suunnitellaan miljardiluokan nopeaa ratayhteyttä, Lapin ja Peräpohjolan tiet rapistuvat hiljalleen ja samalla murenee myös alueen elinvoima, yrittäjyyden edellytykset ja huoltovarmuus.

Keskustan Peräpohjolan piiristä katsottuna asetelma on räikeä. Turun tunninjuna palvelee rajattua aluetta ja ennen kaikkea jo valmiiksi vahvoja kasvukeskuksia. Lapin tieverkko sen sijaan on koko Suomen selkäranka: se mahdollistaa teollisuuden kuljetukset, matkailun kasvun ja arjen liikkumisen pitkien etäisyyksien maakunnassa. Kun tieverkko rapautuu, vaikutukset eivät jää paikallisiksi ne heijastuvat koko kansantalouteen.

Lapissa yrittäjyys ei pyöri raiteilla, vaan renkailla. Metsäteollisuuden ja maatalouden kuljetukset, kaivosten logistiikka ja matkailijoiden virrat kulkevat maanteitä pitkin. Huonokuntoiset tiet lisäävät kustannuksia, hidastavat kuljetuksia ja heikentävät yritysten kilpailukykyä. Samalla ne nakertavat investointihalukkuutta alueelle, joka muuten tarjoaisi valtavia mahdollisuuksia.

Huoltovarmuuden näkökulmasta tilanne on vielä vakavampi. Pohjoinen Suomi ei ole vain syrjäinen kolkka kartalla se on strateginen alue, jonka infrastruktuurin on toimittava kaikissa tilanteissa. Jos kriisi iskee, tavara ja ihmiset liikkuvat pääosin teitä pitkin. Silloin ei auta, että etelässä pääsee junalla tunnissa Turkuun.

Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta. Onko oikein, että harvaan asuttujen alueiden perusinfrastruktuuri jätetään heitteille samalla kun investoidaan näyttäviin hankkeisiin kasvukeskuksissa? Koko Suomen kehittämisen pitäisi tarkoittaa muutakin kuin suurten kaupunkien välisiä yhteyksiä.

Peräpohjolan keskustalaiset muistuttavat prioriteeteista. Ennen kuin rakennetaan uutta, on pidettävä huolta siitä, mikä jo on olemassa ja mikä pitää Suomen pyörät pyörimässä joka päivä.

Lapin tiet kuntoon. Se ei ole pelkkä alueellinen toive, vaan kansallinen välttämättömyys.