Helena Pakarinen: Tasa-arvon monet kasvot

Maaliskuun 19. päivä liput Suomessa liehuvat tasa-arvon kunniaksi. Kuopiossa vaikuttanut tasa-arvon taistelija Minna Canthin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 180 vuotta. Canth oli todellinen yhteiskunnallinen uudistaja ja vaikuttaja omana aikanaan.

Monipuolisena kirjailijana, liikenaisena, yhteiskunnallisena keskustelijana ja suurperheen yksinhuoltajaäitinä tunnettu Minna Canth sai ensimmäisenä suomalaisena naisena virallisen liputuspäivän. Liputus alkoi valtion virastoissa. Almanakkaan se tuli vuonna 2007.

Meistä tämän päivän ihmisistä on vaikea asettua tuohon 1800-luvun yhteiskuntaan. Työnteko oli tärkeintä. Koulunkäynti oli ennen kaikkea ns. paremman väen etuoikeus. Ja heidänkin joukossaan etusijalla olivat pojat. Tyttöjen koulutus oli rajoitetumpaa.

Tavoitteena oli ennen kaikkea valmistaa nuoria naisia avioliittoon ja vaimon rooliin. Koulussa tyttöjä varjeltiin liialta tiedolta, jotta he eivät olisi sairastuneet ”hermoheikkouteen”. Käytännön taitoja pidettiin arvossa: käsitöitä oppitunneista saattoi olla puolet. Canthin tunnettu lausahdus ”Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä” liittyneekin tähän.

Minna Canthilla oli mahdollisuus saada koulutusta sekä oma päättäväisyytensä että isän aseman perusteella. Ruotsinkieliseen Frouvasväen kouluun hänellä ei olisi syntyperänsä vuoksi ollut asiaa. Isän menestyneet liiketoimet avasivat kuitenkin koulun ovet. Monipuolinen koulutus ja kielitaito olivat edellytys Minna Canthin myöhemmille toimille.

Suomi on kulkenut pitkän tien noista ajoista. Kiitos Minna Canthin sekä lukemattomien muiden rohkeiden uudistajien ja uudistusten suomalaisilla lapsilla ja nuorilla – sukupuolesta riippumatta – on mahdollisuus kouluttautua korkeimpiin oppiarvoihin saakka. Ja tämä kaikki vielä yhteiskunnan kustantamana. Perheen taloudellinen tai sosiaalinen asema ei ole esteenä, mikäli ihmisellä itsellään on halu oppia.

Koulutus on edelleen keskeinen keino parantaa niin henkilökohtaista elämäntilannetta kuin viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Monipuolinen koulutus ja osaaminen antavat mahdollisuuden kehittyä ja kehittää. Varsinkin nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan laaja-alaisia tietoja ja taitoa hyödyntää niitä.

Tasa-arvotyön tarve ei suinkaan ole Suomessakaan tarpeetonta. Vaikka kuulumme maailmanlaajuisesti tasa-arvoisimpiin maihin, monet sukupuolen mukaan menevät käytännöt pitävät edelleen pintansa. Tasa-arvokeskustelua tarvitaan myös miesten oikeuksien parantamisessa esimerkiksi monissa perheitä koskevissa asioissa.

Tasa-arvo nousi terminä esiin kahdessa äskettäin lukemassani, hyvin erilaisista lähtökohdista olevassa kirjoituksessa. Kuntatyönantajien KT-lehdessä ollut työmarkkinajuristin kirjoitus oli otsikoitu: ”Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus vahvistavat työhyvinvointia”. PLAN-kummilehden pääkirjoituksessa puolestaan käsitellään tasa-arvoiseen ja kriisinkestävään maailmaan pyrkimistä.

Suomen työlainsäädäntö ja työehtosopimukset on laadittu edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja estämään syrjintää ja häirintää. Palkkaus on yksi keskeinen tasa-arvon mittari. Tasa-arvon ja työhyvinvoinnin parantamisessa on muitakin arjen asioita kuten koulutukseen pääsy, rekrytointi tai työn ja perheen yhteensovittaminen. Ja nämä koskevat kumpaakin sukupuolta, vaikka esimerkiksi työn ja perheen asioista puhuttaessa edelleen aivan liian usein mainitaan vain äidit.

Työmarkkinajuristin mukaan yhdenvertaisuuden edistäminen ja ihmisten tasapuolinen kohtelu ovat osa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja parantavat osaltaan työyhteisön hyvinvointia – jokaisen työpaikan arkea. Näitäkin asioita on hyvä pitää mielessä, kun ihmetellään suomalaisten työssä uupumista. Jokainen meistä kaipaa oikeudenmukaista kohtelua niin työpaikalla kuin muuallakin elämässä.

Meidän on hyvä nähdä tasa-arvokeskustelu myös kotimaatamme laajemmin. Sekä kansainvälisten järjestöjen että Suomen omat kehitysohjelmat painottavat tyttöjen ja naisten oikeuksien parantamista maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa.

Kokemus on osoittanut, että panostukset tyttöjen ja nuorten naisten oikeuksien parantamiseen ratkaisevat omalta osaltaan nälänhädän tai ilmastokriisin kaltaisia ongelmia. Hokkuspokkus-konsteja ei ole. Mutta oikeus omaan ruumiilliseen koskemattomuuteen, mahdollisuus koulutukseen, oman rahan tai leivän ansaitsemiseen ja turvalliseen elämään ovat tärkeitä askelia kohti kestävämpää maailmaa. Tässä työssä me suomalaisetkin voimme olla tukena ja apuna.

Hyvää tasa-arvon päivää tasapuolisesti – naisille ja miehille!

Helena Pakarinen
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtaja