Tervetuloa Joensuun Keskustan sivuille!

Virtaavat vedet ovat leimallista Joensuussa. Pielisjoki ja Pyhäselkä, ovat olleet Joensuun perustamisen aikaan keskeiset kulkuväylät ja jokisuu oli luonnollinen paikka kaupungin perustamiseen. Samalla, kun joki on kulkuväylä se myös jakaa kaupungin.

Ylisoutajan Joensuu on nykyisin lukuisten siltojen kaupunki. Myös politiikassa tarvitaan siltoja. Keskusta on Joensuun kuntapolitiikassa yhteistyökykyinen sillanrakentaja.

Joensuun kaupunki

Joensuu on Pohjois-Karjalan maakunnan keskus, asukkaita on reilut 78000. Kaupungin rakenteelle on leimallista kaupunkimainen ydinkeskusta sekä laajat maaseutualueet. Joensuu on kasvanut nykyisiin mittoihin kuntaliitosten tuloksena. Vuonna 1954 silloin vielä pieni Joensuu ja isompi Pielisensuu yhdistyivät. Kiihtelysvaara ja Tuupovaara liittyivät Joensuuhun 2005, Eno ja Pyhäselkä 2009.

Keskusta on vahva vaikuttaja kaupungissa, 2021 kuntavaaleissa voitimme yhden lisäpaikan ja tällä valtuustokaudella Keskustan valtuutettuja on 15.

Joensuun kaupungin verkkosivut

15.2.2025

Kaupunkiohjelma 2025-2028

Tutustu Keskusta Joensuun kunnallisjärjestön laatimaan ja hyväksyttyyn laajaan kaupunkiohjelmaan kuntalaisten hyväksi Kaupunkiohjelma 2025-2028

Kunta- ja aluevaalitapahtumat Joensuussa

päivitetty 14.3. klo 21
14.3. klo 10-11.30 Uimaharju, K-market
15.3. klo 10-14 Joensuun tori ja kävelykatu
15.3. klo Joensuu Areena
16.3. klo Joensuu Areena
17.3. klo 15-18 S-market Noljakka
18.3. klo 15-18 S-market Suvantokatu
19.3. klo 9-12 Kiihtelysvaara, Sale
20.3. klo 15-18 S-market Siilainen
20.3. klo 15-17 S-market Vehkalahti
21.3. klo 14-17 Sale Karhumäki
22.3. klo 10-14 Joensuun tori ja kävelykatu
22.3. klo 13.30- Ortodoksinen kulttuurikeskus, Kauppakatu
25.3. klo 10-14 Itä-Suomen yliopisto, Carelian aulassa
26.3. klo 10-11.30 Eno
29.3. klo 10-14 Joensuun tori ja kävelykatu
29.3. klo 10-14 Hammaslahti, S-market
28.3. klo ? Prisma
31.3. klo 7 – 22 Sokos, Torikatu
4.4. klo 13-17 Heinävaara, Marjuska
5.4 klo 10-13 Tuupovaara
5.4. klo 10-14 Joensuun tori ja kävelykatu
8.4. klo 13- Iso Myy, Roberts coffee
12.4. klo 10-14 Joensuun tori ja kävelykatu
 

Joensuun kuntavaalit 2025

Käy tutustumassa joensuulaisiin kuntavaaliehdokkaisiin Keskustan valtakunnallisella vaalisivustolla Keskusta Joensuu kuntavaaliehdokkaat 2025-2028

Joensuu Ehdokasgalleria Kuntavaaleissa

Yhteyshenkilömme Keskusta Joensuun kunnallisjärjestössä  vaalipäällikkö Timo Puustinen, p. 040 0275 332

 

Keskeltä näkee joka suuntaa ja jokaisen

Olemme laatineet 10 kohdan tiivistetyn ohjelman Keskusta kärjet

  1. Jokaisella lapsella on oikeus lähipäiväkotiin ja lähikouluun. Kännykkä ei kuulu oppitunnille
  2. Kouluruuan määrärahaa korotetaan ja kouluruokaan panostetaan nykyistä
    enemmän.
  3. Pienten lasten vanhemmille kotiapua kolme tuntia kuukaudessa.
  4. Kylä- ja kaupunginosayhdistysten toimintaedellytyksiä parannetaan.
  5. Pitäjäpalvelupisteet laitetaan kuntoon.
  6. Kaupungin keskustassa toteutetaan kokeilu maksuttomasta pysäköinnistä.
  7. Lapsissa ja nuorissa on Joensuun tulevaisuus.
  8. Ikäihmiset ovat voimavara.
  9. Joensuusta Suomen yrittäjämyönteisin kaupunki.
  10. Kehitämme koko kaupunkia.

Pohjois-Karjalan Hyvinvointialuevaalit 23.1.2022

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy vuoden 2023 alusta toimintansa aloittaville maakunnallisille hyvinvointialueille. Pohjois-Karjalan Hyvinvointialueen vaalissa Keskusta menestyi erinomaisesti saaden 20 valtuustopaikkaa ja 32,6 % äänistä.  Toiseksi tuli SDP 14 valtuustopaikkaa ja 21,8 % äänistä. Tuloksen merkitystä nostaa se, että Keskustan istuvat kansanedustajat eivät olleet ehdolla.

Keskustan Hyvinvointialueen valtuustoryhmä

Joensuun Keskustan ehdokkaista tulivat valituiksi Juha Mustonen ja Pekka Puustinen. Juha oli koko Pohjois-Karjalan äänikuningas.

Keskusta haluaa varmistaa hyvät sosiaali- ja terveys sekä pelastustoimen palvelut joka puolella Pohjois-Karjalaa. Tavoitteemme on, että jokaisessa kunnassa on ainakin yksi hyvin varustettu sosiaali- ja terveysasema. Joensuussa tarvitaan kantakaupungin lisäksi sosiaali- ja terveysasemat Enossa, Pyhäselässä, Kiihtelyksessä ja Tuupovaarassa.

Keskustalla oli kolme kovaa lupausta ja saimme äänestäjiltä vahvan valtakirjan.

1. Jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema.
2. Parempi työarki ja työpaikka henkilöstölle.
3. Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon.

Joensuun Keskusta menestyi hyvin Kuntavaaleissa 2021

Keskusta sai yhden lisäpaikan Joensuun kaupunginvaltuustoon. Keskustalla on nyt 15 valtuutettua. Alla olevista linkeistä voit nähdä Keskustan valtuutetut sekä keskustalaiset eri hallintoelimissä.

 

Keskustan valtuustoryhmä 2021 – 2025

 

Keskustalaiset Joensuun hallinnossa_2021_2025

Tule mukaan toimintaan!

Keskustan Joensuun kunnallisjärjestö yhdistää alueensa jäsenyhdistykset sekä Keskustan jäsenet ja kannattajat toimimaan kotikuntamme kehittämiseksi puolueen periaatteiden mukaisesti.

Tarjoamme niin nuorille kuin varttuneille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille vahvan vaikutuskanavan. On iloinen asia kuulua joukkoon, osallistua ja vaikuttaa.

Keskustan Joensuun kunnallisjärjestö

Kunnallisjärjestön hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löytyvät alta olevasta linkistä.

Kunnallisjärjestön hallitus_2025

 

Keskustan Joensuun paikallisyhdistykset ja toimijat

Enon paikallisyhdistys_2024

Pyhäselän paikallisyhdistys_2025

 

Heinävaaran paikallisyhdistys_2024

Huhtilampi-Uskalin paikallisyhdistys

Kiihtelyksen paikallisyhdistys_2025

 

Pielisensuun paikallisyhdistys

Pielisjoen paikallisyhdistys

Särkivaaran paikallisyhdistys

Tuupovaaran paikallisyhdistys_2025

 

Liity jäseneksi

EtusivuJoensuu