Pitäjien puolesta: Lahja-Elina Vatanen: Perusterveydenhuollon palvelujen keskittäminen – passiivista eutanasiaa eli kuolettamista?

Pitkään Terho-saattohoitokodin johtajana toiminut lääkäri Juha Hänninen on todennut, että passiivista eutanasiaa voi olla se, ettei potilaan elämää ylläpitäviä hoitoja jatketa tai tietyssä tilanteessa enää edes aloiteta. Mikäli kyseessä on hoito, jolle on lääketieteelliset aiheet ja potilas hyötyisi siitä, on hoidon antamatta jättö tai sen lopettaminen laiminlyöntiä tai heitteillejättöä. On täysin mahdollista, että perusterveydenhuollon palvelujen keskittäminen johtaa tai on jo johtanut tällaiseen heitteille-jättötilanteeseen. Näin voi käytännössä olla esimerkiksi silloin, kun hyvinvointialueen asukkaat eivät saa sairauteensa ja vaivoihinsa asianmukaista hoitoa sen vuoksi, etteivät he saa aikoja mihinkään sosiaali- ja terveyskeskukseen mutteivat kuulu päivystykseenkään. Tämähän on jo nyt arkipäivää pienillä hyvinvointialueidemme maaseutupaikkakunnilla myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella. Tällainen heitteillejättö kostautuu eittämättä elämänlaadun huononemisena, epäinhimillisinä kärsimyksinä ja ennen pitkää ohjautumisena kalliimpaan erikoissairaanhoitoon.

Monesta varmasti tuntuu pahalta, että luon kauhutulevaisuutta tai jo nykyhetkeä vertaamalla sitä eräänlaiseen peiteltyyn eutanasiaan. Passiivisen eutanasian tunnusmerkit kuitenkin täyttyvät, jos hoitoa vaativa kuntalainen ei saa tarvitsemaansa hoitoa, vaan jää palvelujen ulkopuolelle eli heitteille. Kaikilla ei ole vahvuutta, rahaa eikä muitakaan voimavaroja pitää puoliaan oman sairautensa hoitamiseksi.  Jos toistuvasti tarjotaan ”ei oota ” tai syyllistäen todetaan ”et sinä tänne kuuluu”, eivät kaikki jaksa taistella näitä tuulimyllyjä vastaan, vaan luovuttavat. Tällaisenahan pitäjäläisten perusterveydenhuollon tulevaisuus kaikessa karmeudessaan näyttäytyy, jos tämän hetken suunnitelmat toteutuvat.

Mitä merkitystä on lakiteksteillä, jos niiden tulkinta on vain veteen piirretty viiva? Mitä on nykyisen palvelustrategian mukainen ”yhdenvertaisuus” tai ”asukkaiden palvelujen tarpeen huomioon ottaminen lähellä asiakasta”? Tärkeintähän joka tapauksessa on, että pitäjissä asuvillakin olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä hoitoon.

Mielenkiintoista onkin seurata, minkälaista solidaarisuutta eli yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuullisuutta hyvinvointialueemme päättäjät osoittavat palvelurakennesuunnitelmasta päättäessään. Kärsivätkö tässä päätöksenteossa niiden paikkakuntien asukkaat, joille ei ole riittävästi puolestapuhujia? Kuinka moni päättäjä voi hyvällä omalla tunnolla riistää pitäjäläisiltä lähipalvelut ja olla samalla toteuttamassa passiivista eutanasiaa? Vaihtoehtonahan olisi taata yhdenvertaiset elämälaatua ylläpitävät lähipalvelut myös hyvinvointialueen reuna-alueille asuville. Säästöjä olisi tuolloin haettava esimerkiksi tinkimällä suurten sotekeskusten palveluista tai purkamalla hallintohimmeliä.

Lahja-Elina Vatanen
sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, terveydenhuollon hallinnon maisteri, Tuupovaara