Asterin hankintaa ei tueta ilman kattavaa lisätietoa

Siun soten uusi hallitus jätti ensimmäisessä kokouksessaan pöydälle Aster-hankinnasta jätetyt oikaisuvaatimukset yksimielisesti.

Edellisen hallituksen ”jatkoajalla” tekemää hankintapäätöstä perusteltiin erityisesti sillä, että hallituksella oli kolme vuotta valmistellusta hankkeesta ylivertainen tieto verrattuna uuteen hallitukseen. Tässä pettää logiikka. Uuden hallituksen olisi pitänyt olla heti perillä siitä, mitä edellinen hallitus on valmistellut vuosikausia. Siksi oikaisuvaatimukset jätettiin pöydälle ja asiakas- ja potilastietojärjestelmästä (APTJ) sekä hankinnan vaihtoehdoista pidetään erillinen seminaaripäivä lokakuun puolivälissä.

Keskustan Siun soten hallitusryhmän ennakkotunnusteluissa ilmapiiri on se, että ilman kattavaa lisätietoa Asterin hankintaa ei tueta. Nyt Keski-Suomen päätösten jälkeen hanke joko rauennee tai käynnistettäneen uudelleen uudelta pohjalta.

On selvää, että hyvinvointialueemme tarvitsee sote-alalla toimivan asiakkaita ja organisaatiota palvelevan järjestelmän, jolla on mahdollisuus vastata sekä nykyisiin että tuleviin haasteisiin. Keskustan Siun soten hallitusryhmän mielestä nyt on aika selvittää perusteellisesti myös kotimaiset APTJ-vaihtoehdot sekä niihin mahdollisesti mukaan lähtevät kumppanit. Sekä potilaan hoidon, kuin myös hoitavan tahon kannalta selvityksessä tulee pyrkiä erityisesti siihen, että samalla erityisvastuualueella olevilla sairaanhoitopiireillä on yhtenäinen potilastietojärjestelmä. KYS-erityisvastuualueeseen kuuluu Pohjois-Karjalan lisäksi Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirit. Jatkossa hankevalmistelun on oltava alusta lähtien niin läpinäkyvää, kuin se vain kilpailulainsäädäntö huomioiden voi olla.

Jertta Harinen, Siun soten hallituksen puheenjohtaja

Siun soten hallituksen jäsenet:

Pekka Puustinen

Ilkka Hiltunen

Sirpa Piipponen

EtusivuAjankohtaistaAsterin hankintaa ei tueta ilman kattavaa lisätietoa