Paljon keskustelua sotesta, mutta valitettavasti julkinen keskustelu tuo esille vain toisen tavun eli terveyspalvelut, joita pidetään keskiössä. Terveyspalvelujen esillä olo ei saisi painaa unholaan sosiaalipalveluja, vaan tässä ajassa olisi huomioitava kokonaisuus ja tähdättävä asiakkaan kannalta tasapuolisiin ja saavutettaviin palveluihin, joihin kuuluvat olennaisesti sosiaalipalvelut.
Sosiaalihuollon palveluilla on keskeinen rooli ihmisten toimintakyvyn ylläpitämisessä ja arjen sujuvuuden turvaamisessa sekä hyvinvointialueella osana asukkaiden palvelukokonaisuutta. Sosiaalityö auttaa erityisesti niitä, jotka eivät kykene itsenäisesti selviytymään elämäntilanteestaan. Se tarjoaa tukea esimerkiksi perheille, ikäihmisille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä muille haastavissa tilanteissa oleville.
Yksi sosiaalityön tärkeimmistä tehtävistä on asiakkaan edunvalvonta ja asiantuntijuus sosiaalityössä on sidoksissa aikaan ja paikkaan, se muuttuu yhteiskunnallisten muutosten mukana. Sosiaalityö on kokonaisuuksien hallintaa, jossa eri alojen ammattilaiset muodostavat toisiaan täydentävän yhteistyöverkoston. Parhaimmillaan sekä asiakas että eri työntekijät tietävät selkeästi, keneen ottaa yhteyttä eri tilanteissa, jotta asioita saadaan edistettyä.
Sosiaalihuollon ennaltaehkäisevä työ on tärkeää. Varhainen tuki estää ongelmien kärjistymisen ja vähentää pitkällä aikavälillä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannuksia. Sosiaalityön asiantuntijat osaavat tunnistaa riskit ja tarjota tukea ennen kuin tilanteet pahenevat. Tämä on erityisen tärkeää heikoimmassa asemassa olevien kohdalla.
Pohjois-Karjalassa Keskustalla on alue- ja kuntavaaleissa eniten sosiaalityöntekijä- ja sosiaaliohjaajaehdokkaita, olemme tilannearviointien ja ongelmienratkaisujen ammattilaisia -valmiina toimimaan myös kuntamme ja hyvinvointialueen luottamushenkilöinä.
Alue- ja kuntavaaliehdokkaat (kesk.)
Erika Eronen, sosiaalityöntekijä, Ilomantsi
Kati Mukkala, sosiaalityöntekijä, Joensuu
Miika Immonen, tilapäinen sosiaalityöntekijä (sijaiskelpoinen), Joensuu (sit.)