Kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama hallitus aikoo siirtää julkisen terveydenhuollon rahoitusta yhteensä 83 miljoona euroa vuosina 2026-27 kansainvälisille terveysjäteille. Tiistaina (11.2.) julkistettu uusi Kela-korvausmalli yli 65 -vuotiaiden lääkärikäynneistä yksityisellä puolella on jatkumoa julkisen terveydenhuollon alasajosta tällä hallituskaudella. Aiemmin Orpo/Puran hallitus nosti vuoden 2024 alussa yksityislääkärin vastaanottokäyntien Kela-korvauksen 30 euroon ja etävastaanoton 25 euroon. Molemmissa korvaus oli aikaisemmin kahdeksan euroa.
Tämä kaikki raha on poissa julkiselta terveydenhuollolta ja siten peruspalveluista. Kela-korvausten nosto ei myöskään alennan yksityisellä käynnin hintoja, vaan terveysjätit nostavat samassa suhteessa hintojaan. Näin on todettu jo käyneen tämän hallituksen ensimmäisessä Kela-korvaus uudistuksessa. Yhteensä nämä uudistukset maksavat yhteiskunnalle 500 miljoonaa euroa.
Muistettava myös on, ettei Pohjois-Karjalan kaltaisilla alueilla yksityisiä lääkäripalveluita ole pääosin saatavilla kuin Joensuussa. Tämä lisää selkeästi alueellista eriarvoisuutta. Kuinka moni yli 65-vuotias on valmis lähtemään esimerkiksi Kiteeltä tai Valtimolta Joensuuhun, saadakseen ottaa verikokeen Joensuussa yksityisellä lääkäriasemalla. Mitä säästöä tässä yhteiskunnalle syntyy!?
Keskusta katsoo, että yhteiskunnan kaikki terveydenhuoltoon käytettävät voimavarat on suunnattava sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluihin, jotka tuotetaan lähellä ihmistä. Lähellä tuotettavat sote-palvelut ennaltaehkäisevät parhaiten vakavia sairauksia ja ovat näin yhteiskunnalle pitkässä juoksussa taloudellisestikin järkeviä.
Keskustan Pohjois-Karjalan piirihallitus
12.2.2025 Joensuu