Tervetuloa Joensuun Keskustan sivuille!

Virtaavat vedet ovat leimallista Joensuussa. Pielisjoki ja Pyhäselkä, ovat olleet Joensuun perustamisen aikaan keskeiset kulkuväylät ja jokisuu oli luonnollinen paikka kaupungin perustamiseen. Samalla, kun joki on kulkuväylä se myös jakaa kaupungin.

Ylisoutajan Joensuu on nykyisin lukuisten siltojen kaupunki. Myös politiikassa tarvitaan siltoja. Keskusta on Joensuun kuntapolitiikassa yhteistyökykyinen sillanrakentaja.

Joensuun kaupunki

Joensuu on Pohjois-Karjalan maakunnan keskus, asukkaita on reilut 78000. Kaupungin rakenteelle on leimallista kaupunkimainen ydinkeskusta sekä laajat maaseutualueet. Joensuu on kasvanut nykyisiin mittoihin kuntaliitosten tuloksena. Vuonna 1954 silloin vielä pieni Joensuu ja isompi Pielisensuu yhdistyivät. Kiihtelysvaara ja Tuupovaara liittyivät Joensuuhun 2005, Eno ja Pyhäselkä 2009.

Keskusta on vahva vaikuttaja Joensuun kaupunkikeskustassa ja erityisesti pitäjien puolesta puhuja. 2025-2029 valtuustokaudella Joensuun Keskustan valtuutettuja on 14.

Joensuun kaupungin verkkosivut

Keskeltä näkee joka suuntaa ja jokaisen

Olemme laatineet 10 kohdan tiivistetyn ohjelman Keskusta kärjet

  1. Jokaisella lapsella on oikeus lähipäiväkotiin ja lähikouluun. Kännykkä ei kuulu oppitunnille
  2. Kouluruuan määrärahaa korotetaan ja kouluruokaan panostetaan nykyistä
    enemmän.
  3. Pienten lasten vanhemmille kotiapua kolme tuntia kuukaudessa.
  4. Kylä- ja kaupunginosayhdistysten toimintaedellytyksiä parannetaan.
  5. Pitäjäpalvelupisteet laitetaan kuntoon.
  6. Kaupungin keskustassa toteutetaan kokeilu maksuttomasta pysäköinnistä.
  7. Lapsissa ja nuorissa on Joensuun tulevaisuus.
  8. Ikäihmiset ovat voimavara.
  9. Joensuusta Suomen yrittäjämyönteisin kaupunki.
  10. Kehitämme koko kaupunkia.

 

Kaupunkiohjelma 2025-2029

Tutustu Keskusta Joensuun kunnallisjärjestön laatimaan ja hyväksyttyyn laajaan kaupunkiohjelmaan kuntalaisten hyväksi Kaupunkiohjelma 2025-2028

Pohjois-Karjalan Hyvinvointialuevaalit 13.4.2025

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on ollut vuoden 2023 alusta maakunnallisille hyvinvointialueille.

Pohjois-Karjalan Hyvinvointialueen vaalissa Keskusta menestyi hyvin. Keskusta sai 22,5 % annetuista äänistä, saaden 19 paikkaa 59:sta aluevaltuustopaikasta. Aluevaalien äänestysprosentti jäi 47,4 %:iin.

Joensuun Keskustan ehdokkaista tulivat valituiksi Harinen Jertta, Vatanen Lahja-Elina, Huovinen Sari, Varis Atte ja Pyöriäinen Jasmin.

Keskustan Hyvinvointialueen valtuustoryhmä

Keskusta haluaa varmistaa hyvät sosiaali- ja terveys sekä pelastustoimen palvelut joka puolella Pohjois-Karjalaa. Tavoitteemme on ollut, että jokaisessa kunnassa on ainakin yksi hyvin varustettu sosiaali- ja terveysasema. Joensuussa tarvitaan kantakaupungin lisäksi sosiaali- ja terveysasemat Enossa, Pyhäselässä, Kiihtelyksessä ja Tuupovaarassa.

Joensuun Keskusta menestyi hyvin Kuntavaaleissa 2025

Keskustalla Joensuun kaupunginvaltuustossa on 14 valtuutettua. Alla olevista linkeistä voit nähdä Keskustan valtuutetut sekä keskustalaiset eri hallintoelimissä.

Tule mukaan toimintaan!

Keskustan Joensuun kunnallisjärjestö yhdistää alueensa jäsenyhdistykset sekä Keskustan jäsenet ja kannattajat toimimaan kotikuntamme kehittämiseksi puolueen periaatteiden mukaisesti.

Tarjoamme niin nuorille kuin varttuneille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille vahvan vaikutuskanavan. On iloinen asia kuulua joukkoon, osallistua ja vaikuttaa.

Keskustan Joensuun kunnallisjärjestö

Kunnallisjärjestön hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löytyvät alta olevasta linkistä.

Kunnallisjärjestön sähköposti joensuunkeskusta(at)gmail.com

Kunnallisjärjestön hallitus_2025

 

Keskustan Joensuun paikallisyhdistykset ja toimijat

Enon paikallisyhdistys_2024

Pyhäselän paikallisyhdistys_2025

 

Heinävaaran paikallisyhdistys_2024

Huhtilampi-Uskalin paikallisyhdistys

Kiihtelyksen paikallisyhdistys_2025

 

Pielisensuun paikallisyhdistys

Pielisjoen paikallisyhdistys

Särkivaaran paikallisyhdistys

Tuupovaaran paikallisyhdistys_2025

 

Liity jäseneksi

EtusivuJoensuu