Perjantaina 24.1.2025 Oulussa vieraillut pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi haluavansa lopettaa tuulivoimalakuntien kiinteistöveromaksuista käytävän keskustelun. Orpon mukaan kuntien kiinteistöverotuloihin ei hallitus tule puuttumaan ja kunnat saavat pitää veronsa.
Ratkaisu on oikea ja siihen on helppo yhtyä.
Tarinan toinen puoli on kuitenkin kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistus. Valtionosuusjärjestelmän uudistusta käsittelevässä raportissa esitetään, että jatkossa tuuli- ja aurinkovoimasta saatava kiinteistövero otettaisiin huomioon kuntien valtionosuuksia laskettaessa.
Tällä hetkellä saatuja kiinteistöverotuloja ei huomioida tasauksessa. Eli kyllä, kunnat saavat pitää jatkossa voimalaitosveronsa Orpon mukaan, mutta kysymys kuuluu: mikä on tulevaisuudessa niiden vaikutus kunnan saamiin valtionosuuksiin?
Ratkaisun aivaimet ovat nyt kokoomuksen ja perussuomalaisten käsissä.
Kätilöidäänkö valtionosuusuudistuksesta keskittämispolitiikan väline, jossa energiantuotannon hyödyt valuvat etelän suurten kasvukuntien hyväksi vai vahvistetaanko uudistuksella oikeasti koko Suomen tulevaisuutta?