Oma yliopisto Satakuntaan

Kannanotto 12.12.2020

Viime aikoina on herätelty korkeimman opetuksen mahdollista laajentamista Satakuntaan. Tähän koko maakunnan pitää Keskustan mielestä yhtenäisenä tarttua. Tälle maakunnalle ja sen koulutukselle ja sitä kautta hyvinvoinnille ja vetovoimatekijöille on nyt avautunut ikkuna pohtia sitä, mitä tuo otsikossa mainittu asia tarkoittaisi, kun se saataisiin maaliin. Täällä on yhteisenä tahtotilana se, että sen avulla voitaisiin nostaa osaamisen tasoa lisäämällä panostusta koulutukseen ja tutkimukseen.

Näyttää siltä, että tässä hankkeessa voisi koko Satakunta olla yhtenä rintamana yrittämässä viedä eteenpäin Satakuntalaisen koulutuksen ja tutkimuksen tasoa.
Yliopistotasoisen opetuksen tarjonnan laajentaminen Satakunnassa olisi tietenkin valtava positiivinen toimi koko maakunnallemme, mutta se ei olisi keneltäkään pois. Yliopistotasoinen tutkimus ja tuotekehittely tukisi oivallisella tavalla maakunnan yliopistokeskuksen ja ammattikorkeakoulun työtä satakuntalaisten parhaaksi.

Tämä hanke toisi myös uutta näkökulmaa satakuntalaiseen elinkeinoelämään, joka voisi yhteistyössä yliopiston kanssa saada perustutkimukseen perustuvaan tutkimustietoa käyttöönsä.
Korkein koulutus myös luo ympärilleen positiivista pöhinää ja mikä osaltaan auttaisi maakuntaamme. Nuorille avautuisi aivan uusi väylä opintoihin omassa maakunnassa ja se myös toisi tänne uutta elinvoimaa, tutkijoita, opiskelijoita ja kansainvälistä tiedeyhteisöä aivan uudella tavalla. Yliopistotasoinen opetus myös heijastuu ympäristöönsä pitkällä aikavälillä, koska akateeminen väki luo ympärilleen työtä ja uudenlaista toimeentuloa.

Keskusta on koko voimallaan tämän yhteisen hankkeen puolesta ja kutsuu koko maakunnan ajamaan tätä yhteistä asiaa.

Lue seuraavaksi

Piirikokouksen kannanotto: Omaa ruokaa tarvitaan
Kotimainen ruoka on huoltovarmuuden perusta – arvostetaan suomalaista työtä ja turvataan ruoantuotannon tulevaisuus, vaatii Satakunnan Keskusta,
21.4.2026 / Uutiset
Kannanotto Ulvilan itsenäisyyden puolesta
Ulvilan Keskustan kuntayhdistys korostaa kannanotossaan kaupungin itsenäisyyden merkitystä elinvoiman, palvelujen ja vetovoiman turvaajana. Historialtaan vahva ja kehittyvä Ulvila pystyy yhdistyksen mukaan parhaiten rakentamaan tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan käsin.
20.4.2026 / Uutiset
EtusivuUutisetOma yliopisto Satakuntaan