Tilda Karhumaa Varsinais-Suomen Keskustan poliittiseksi asiantuntijaksi

Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitus on päättänyt valita piirin poliittiseksi asiantuntijaksi 21-vuotiaan Tilda Karhumaan. Laukaalaislähtöinen Karhumaa aloittaa tehtävässään toukokuun lopulla.

”Poliittisen asiantuntijan tehtävä on piirissämme hyvin keskeinen toiminnanjohtajan tukena ja poliittisen työn liikkeessä pitäjänä. Tildalla on nuoresta iästään huolimatta monipuolinen tausta Keskusta-järjestössä niin poliittisena toimijana kuin työntekijänäkin. Tämä pohja, yhdistettynä innostuneeseen työotteeseen, luo hyvän perustan tehtävän onnistuneeseen hoitamiseen. Lämpimästi tervetuloa Varsinais-Suomen Keskustan palvelukseen Tilda!”, kertoo piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto.

Aiemmin Karhumaa on toiminut muun muassa Keskustanuorten poliittisen suunnittelijan sijaisena, sekä kesätoimittajana Suomenmaalla. Hän opiskelee Tampereen yliopistossa valtio-oppia kolmatta vuotta viimeistellen kandidaatintutkintoaan. Karhumaa toimii tällä hetkellä Pirkanmaan keskustanuorten varapuheenjohtajana sekä Tampereen keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana.

”Olen valtavan kiitollinen saamastani luottamuksesta. Pääsen varmasti hyppäämään suoraan mitä mielenkiintoisempiin tehtäviin. Eurovaalit ovat nurkan takana, ja vauhdilla lähestyviin kunta- ja aluevaaleihin tehdään jo kovasti töitä. Näihin valtavan tärkeisiin vaaleihin haluan laittaa panostukseni ja osaamiseni. Myös Varsinais-Suomen hyvinvointialue tuo oman valtavan mielenkiintoisen puolen työhöni. Odotan innolla, että pääsen kehittämään asiantuntemustani ja osaamistani, sekä työskentelemään yhdessä jäsenistön kanssa”, Tilda Karhumaa toteaa.

Lisätiedot:

Tilda Karhumaa
poliittinen asiantuntija
044 999 6799

Pekka Kuusisto
puheenjohtaja
040 744 3663

Lue seuraavaksi

Marjaana Mänkäri: Suomalaisen viljelijän talousahdinko uhkaa koko ruokaketjua
Suomalaiset viljelijät kamppailevat jatkuvasti nousevien kustannusten ja liian matalien tuottajahintojen puristuksessa. Taloudellinen ahdinko ei näy vain maatilojen arjessa, vaan heijastuu koko yhteiskunnan huoltovarmuuteen ja kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen.
22.11.2025 / Uutiset
Juha Lehtinen: Keskustan on rakennettava vahva kasvukeskusstrategia koko Suomen hyväksi
Hyvinvointi ja talouskasvu syntyvät kaikkialla Suomessa – siellä, missä ihmiset elävät, yrittävät ja innovoivat. Keskustan on vahvistettava rooliaan myös keskuskaupungeissa ja eteläisissä vaalipiireissä, jotta puolue voi johtaa koko maan kehitystä uskottavasti ja turvata hyvän elämän edellytykset niin kasvukeskuksissa, seutukaupungeissa kuin maaseudullakin.
22.11.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetTilda Karhumaa Varsinais-Suomen Keskustan poliittiseksi asiantuntijaksi