Hyvinvointialue on vielä keskeneräinen

Julkaistu myös KSML:ssä 25.10.2023

 

Johanna Hurskainen (8.10 KSML) nosti esille Keski-Suomen hyvinvointialueen kannalta tärkeän asian. Sairaala Novan päivystyksen ruuhkan poistamiseksi on tehtävä monia eri toimenpiteitä. Ikäihmisten palveluissa on saatava eri palaset toimimaan paremmin yhteen ja uudella tavalla. Hyvinvointialueella onkin menossa monta eri uudistusta, jolla tätä edistetään. Eri toimijat on saatava toimimaan samaan suuntaan.

Uudistuksia linjataan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen suunnitelmassa, joka on tulossa 14.11 aluevaltuustoon.  Kokonaisuuteen liittyy ympärivuorokautisten (24/7) toimintojen uudelleenorganisointi niin, että akuutteihin tehtäviin vanhusten luokse pystytään tuomaan kulloiseenkin tarpeeseen parhaiten sopiva tuki moniammatillisesti. Kotiin menevää sairaanhoitoa kehitetään. Esillä on myös terveydenhuollon iltojen kiirepäivystysten vahvistaminen eri puolilla maakuntaa jolloin, että kaikkien vanhusten ei tarvitsisi tulla Jyväskylään asti.

Ympärivuorokautisten hoivapaikkojen riittävä tarjonta ja ketterä palveluohjaus ovat tietysti avainasemassa. Tältä kannalta tärkeintä on lisätä hyvinvointialueen vetovoimaa työantajana. Hoitohenkilökunnan puute vähentää hoivapaikkojen tarjontaa.  Loppusuoralla onkin hyvinvointialueen henkilöstöohjelma, johon on koottu veto- ja pitovoimaa vahvistavia toimenpiteitä yhdessä henkilöstön kanssa. Sen tärkein toimenpide on vahvistaa esihenkilötyötä ja sitä kautta luoda hyviä työyhteisöjä.

Keski-Suomen hyvinvointialue on vielä keskeneräinen. Aloitimme toiminnan 1.1.2023. Sitä ennen toiminnasta vastasivat Keski-Suomen kunnat. Tänä syksynä tehdään mittava määrä uusia linjauksia.

Linjausten perustaksi erilaista palautetta ja kehitysehdotuksia on koottu vuoden mittaan niin henkilöstöltä, asiakkailta kuin keskisuomalaisilta asukkailtakin. Ensimmäistä kattavaa henkilöstökyselyä tehdään parhaillaan.  Johtajistomme käy säännönmukaisesti eri puolilla Keski-Suomea työyhteisöissä. Aluehallitus vieraili viimeksi Karstulassa. Aluevaltuustoryhmät järjestävät keskustelutilaisuuksia. Monet meistä päättäjistä saavat arkisissa tilanteissa hyviä evästyksiä asioiden uudistamiseen.

Johanna Hurskainen tuo kirjoituksissaan esille kokemansa byrokraattisuuden ja eri toimintojen siiloutumisen. Sama asia on tullut hyvin laajasti esille palautteissa vuoden aikana. Myös organisaatiota uudelleenarviointi alkaa tämän syksyn aikana. Uudistavia ja yhteentoimivuutta parantavia toimenpiteitä on odotettavissa ensi vuoden alkupuolella.

Rohkaisen henkilöstöämme eri tilanteissa tuomaan esille ideoitaan ja uudistusehdotuksiaan. Ne ovat tervetulleita.

Maria Kaisa Aula

Aluehallituksen puheenjohtaja (kesk)

Viitasaari

Lue seuraavaksi

Pidetään koko Keski-Suomi mukana - Henna Penttinen
Keski-Suomi elää murroksen aikaa. Tulee kuitenkin muistaa, että murrosten keskellä on aina myös mahdollisuus. Keskustan viesti on selkeä: Pidetään koko Keski-Suomi mukana. Tehdään töitä koko maakunnan puolesta. Keskustan valtuustoryhmä sitoutuu tekemään työtä tämän maakunnan puolesta – sydämellä, järjellä ja yhteisen hyvän eteen.
11.12.2025 / Uutiset
Keski-Suomi inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta - Tahvo Anttila
Jos haluamme, että Keski-Suomen maakuntatunnus ei ole ainoastaan teknologian, logistiikan tai matkailun maakunta, vaan ennen kaikkea inhimillinen ja kokonaisturvallinen maakunta. Meidän pitää sitoa arvot ja strategia tiukasti yhteen. Viesti on selvä: identiteetti ei ole vain siitä, mitä tavoittelemme, vaan miten me sinne kuljemme.
11.12.2025 / Uutiset
K-S:n hyvinvointialueen palveluverkko ja talouden tasapaino 2026 - Jouko Nykänen
Keskustan valtuustoryhmällä on neljä selkeää periaatetta – periaatteita, joista emme tingi, koska ne liittyvät suoraan keskisuomalaisten arkeen ja oikeuteen saada palveluja. 1) Lähipalvelut on turvattava, 2) Jokaisessa kunnassa on säilytettävä vähintään yksi vanhusten hoivayksikkö, 3) Korvaavat palvelut on oltava kunnossa ja 4) Jos puututaan taloudellisiin laskelmiin, on samalla osoitettava vaihtoehtoiset säästöt.
9.12.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetHyvinvointialue on vielä keskeneräinen