Liisa Varjolasta Keskustan Kymenlaakson piirin uusi puheenjohtaja

henkilöt, keskusta, puheenjohtaja seisomassa

Viestikapulan vaihto. Väistyvä puheenjohtaja Riikka Turunen luovuttaa nuijan seuraajalleen Liisa Varjolalle.

Keskustan Kymenlaakson piiri kokoontui 9.11. Kotkan Hurukselaan pitämään piirin syyskokousta. Kokous alkoi juhlallisissa merkeissä kun pitkäaikaiselle aktiiville Mirja Longalle Kouvolasta luovutettiin Keskustan kultainen ansiomerkki. Longan keskustaura on alkanut jo 1970-luvulla ja hän on toiminut mm. kaupunginvaltuutettuna, lautakunta- ja hallitusjäsenenä Anjalankoskella sekä Kouvolassa, Keskustanaisten piirin puheenjohtajana sekä Suomen Keskustanaisten hallitusjäsenenä.

Puoluejohdon puheenvuon kokouksessa piti varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi. Puheenvuorossa ja sitä seuranneessa keskustelussa puhuttiin paljon elinvoimasta ja sen edistämisestä erityisesti Kymenlaakson alueella mutta myös perheiden ja lasten tilanteesta.

Piirin nykyinen puheenjohtaja Riikka Turunen oli jo alkusyksystä kertonut että ei ole käytettävissä tehtävään enää ensi vuodelle, joten kokous valitsi piirille uuden puheenjohtajan. Puheenjohtajana vuonna 2024 toimii kouvolalainen Liisa Varjola. Varjola on kolmannen kauden valtuutettu ja Kouvolan kaupunginhallituksen jäsen. Hän ollut Keskustan aktiivitoimija niin luottamushenkilö- kuin järjestötasolla käytännössä koko aikuisikänsä.

Piirin varapuheenjohtajina jatkavat Vappu Kuokka Virolahdelta ja Janne Wall Kouvolasta. Lisäksi piirihallituksen jäseniksi nimettiin Jaakko Koskinen Haminasta, Riitta Klemola Kotkasta, Lasse Siukkola ja Laila Uljas Kouvolasta, Asko Laapas Miehikkälästä sekä Taina Seitola Pyhtäältä. Hallitukseen kuluvat myös Keskustanaisten ja -nuorten piirien edustajat jotka ko. piirit nimeävät syyskokouksissaan.

Kokouksen päätteeksi luopuva puheenjohtaja kiitti piiriä kuluneista kolmesta vuodesta, päättäen puheenvuoronsa ja kokouksen Keskustan periaateohjelman viimeiseen pykälään joka on hänen henkilökohtainen suosikkinsa: ”Ei voi saavuttaa upeita asioita, ellei tiedä mikä on olennaista ja hyvää. Jos haluamme asioiden muuttuvan, pitää olla valmis myös itse muuttamaan niitä.”

EtusivuUutisetLiisa Varjolasta Keskustan Kymenlaakson piirin uusi puheenjohtaja