Keskustan Lapin aluevaltuustoryhmän tiedote

Lapin hyvinvointialue aloitti toimintansa vuoden alusta

Pitkään suunniteltu sote-uudistus saatiin lopulta hyväksyttyä eduskunnassa 2021. Viime vuonna puolestaan käytiin ensimmäiset aluevaalit ja luotiin organisaatio toimintaa varten. Sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueiden vastattavaksi vuoden 2023 alusta.

Suuria muutoksia tehdessä tulee aina eteen ongelmia, jotka on ratkaistava. Osa ongelmista on jo etukäteen tiedostettu, jolloin niihin on voitu varautua, osa ongelmista taas tulee yllätyksenä. Ennen vuodenvaihdetta palvelunkäyttäjiä askarrutti eritoten se, miten palvelut toimivat jatkossa. Mieleen tulivat erityisesti kysymykset, saako palelua ja mistä palvelua saa? Työntekijöitä mietitytti puolestaan organisaation toiminta, johtaminen ja palkanmaksu.

Tammikuun jälkeen voidaan jo sanoa, että Lapissa pahimmilta ongelmilta vältyttiin. Tästä huolimatta hyvinvointialueen toiminnassa on vielä viilaamista ja yhteensovitettavaa. Kunnissa on ollut toisistaan poikkeavia käytäntöjä esimerkiksi omaishoidontuen maksamisessa ja kanavoinnissa.

Olennaista on se, että nivelvaihe ei pääse venymään liian pitkäksi. Kuluvana vuonna tullaan vielä tekemään tarvittavia muutoksia ja organisointeja, jotta hyvinvointialueen toiminta saadaan vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla kansalaisten ja työntekijöiden tarpeisiin. Samaan aikaan on huolehdittava, että talous pidetään tasapainossa.

Keskustan aluevaltuustoryhmä korostaa yhteistyötä puolueiden, hyvinvointialueen virkamiesjohdon, työntekijöiden ja ammattijärjestöjen välillä. Työ ei ole vielä valmis, mutta hyvinvointialue on saanut hyvän alun ja puitteet tehokkaalle toiminalle.

Lapin aluevaltuusto piti vuoden ensimmäisen kokouksen maanantaina 6.2.2023 Rovaniemellä

Hyvinvointialueen valtuusto oli yli puoluerajojen yksimielinen strategiatyön valmistelun tärkeydestä. Strategiatyössä korostuvat erilaisten tavoitteiden yhteensovittaminen annettujen taloudellisten raamien puitteissa. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Pelttari korosti pitämässään ryhmäpuheenvuorossa strategiaa hyvinvointialueen toimintaa ohjaavana asiakirjana. -Asiakaskokemus, henkilöstökokemus, vaikuttavuus, talouden tasapaino ja hyvä johtaminen ovat kaikki tärkeitä strategisia painopisteitä, mutta muutoksen onnistumisen ja lopputuloksen kannalta hyvä, avoin, luotettava ja vuorovaikutteinen johtaminen on avainasemassa.

Pelttari totesi, että tämän päivän johtaminen on ihmisten, muutoksen, verkostojen ja  toiminnan  johtamista.  Hyvinvointialueella tarvitaan näitä kaikkia asioita johtamisen eri tasoilla.  Nyt pitää kehittää määrätietoisesti omaa lappilaista johtamisen kulttuuria, joka perustuu aitoon vuorovaikutukseen ja jossa niin työntekijät kuin esihenkilökin tulevat kuulluiksi.  Pelttari totesi lisäksi, että johtaminen on samalla myös viestintää, jossa korostuvat, avoimuus, tiedolla johtaminen, vuorovaikutteisuus, keskustelu ja sitoutuminen.

Pelttari muistutti, että Sote-uudistus on myös uusien rakenteiden ja uuden kaikille yhteisen johtamiskulttuurin luomisen mahdollisuus. -Sen sijaan, että siirrettäisiin vanhat toimintatavat kunnista ja sairaanhoitopiireistä sellaisenaan hyvinvointialueelle, tulee Pelttarin mukaan tietoisesti välttää siirtämästä organisaatiokeskeistä ja hierarkkista järjestelmää uuteen sote-organisaatioon.

Pelttari painotti myös strategian jalkauttamisen merkitystä.  -Pelkkä strategia raamittaa vasta tiekartan, varsinainen pihvi on strategian toteuttamisohjelmissa ja niiden kärkitoimenpiteissä.  Tälle vuodelle kärkitoimenpiteillä tuetaan ikäihmisten toimintakykyä, lasten ja nuorten mielenterveyttä, lappilaisten arjen turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä edistäviä elämäntapoja.  Erityisesti terveyserojen kaventamisen tarve Lapissa on suuri.

-Strategia huomioi myös eri väestöryhmien kulttuurisiin ja kielellisiin kysymyksiin liittyvät tarpeet.  Toiminnan vaikuttavuutta on mm. se, että saamenkielisen väestön kielelliset ja kulttuuriset oikeudet toteutuvat hyvinvointialueen toiminnassa, totesi Pelttari tyytyväisenä.

 

Lisätietoja:

Pekka Pelttari,
Puheenjohtaja Keskustan aluevaltuustoryhmä

[email protected]
040-7486166

Lue seuraavaksi

16.4.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetKeskustan Lapin aluevaltuustoryhmän tiedote