Keskusta tukee vaelluskalan palauttamista

Keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirit tukevat Lapin ELY-keskuksen hakemusta Kemijoen ja Raudanjoen kalatalousvelvoitteiden muuttamiseksi.

Voimalaitosten rakentamisen ja niiden käytössä vuosikymmenten aikana huomio on kiinnittynyt ennen muuta sähköntuottamiseen ja valitettavasti Kemijokeen liittyviä muita käyttöarvoja ei ole huomioitu riittävän laajasti.

Keskusta muistuttaa pääministeri Marinin hallitusohjelman painotuksesta kansallisen kalatiestrategian osalta. Hallituspuolueet ovat sitoutuneet jatkamaan luontaisen kierron palauttamista rakennettuihin vesistöihin kansallisen kalatiestrategian pohjalta. Linjauksen mukaisesti Keskusta antaa tukensa vaellusesteiden purkamiselle ja kalojen lisääntymisalueiden kunnostamiselle. Lisäksi ohitusratkaisujen toteuttaminen on osa kansallista kalatiestrategia.

Keskustan piirit yhtyvät Lapin ELY-keskuksen näkemykseen, jonka mukaan Kemijoen voimalaitosten kalatalousvelvoitteet tulee mitoittaa vastaamaan entistä paremmin voimalaitosten rakentamisen seurauksena syntynyttä kalaston hoidon tarvetta. Keskustan piirit toteavat omassa mielipiteessään, että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tulee hyväksyä Lapin ELY-keskuksen hakemus.

 

Tanja Joona

Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja

 

Petteri Salmijärvi

Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja

EtusivuUutisetKeskusta tukee vaelluskalan palauttamista