Lahja-Elina Vatanen: Vapaaehtoinen työnjako nyt – vai pakotettu uudistus myöhemmin

Sairaaloiden ja erityisesti erikoissairaanhoidon työnjaosta on varoitettu ja esitetty ratkaisuja ennakoivasti jo pitkään. Viesti on ollut johdonmukainen ja selkeä: hyvinvointialueiden tulisi järkevöittää työnjakoaan vapaaehtoisesti ja ajoissa. Tästä huolimatta keskustelu palaa yhä uudelleen ministeriöön, selvityksiin ja lopulta valtion ohjaukseen – aivan kuin vaihtoehtoja ei olisi ollut tarjolla.

On tosiasia, jota ei voi enää kiertää: kaikkien erikoisalojen täysimääräinen ylläpitäminen jokaisella hyvinvointialueella ei ole mahdollista. Ei taloudellisesti eikä henkilöstön näkökulmasta. Lääkäripula, hoitajavaje ja erityisesti osaamisvaje sekä päivystyskuormitus ja investointitarpeet muodostavat yhtälön, joka ei ratkea poliittisilla toiveilla tai alueellisella itsepäisyydellä.

Vapaaehtoinen, hyvinvointialueiden kesken sovittu työnjako ei ole palvelujen alasajoa, vaan niiden turvaamista. Kun vaativat ja harvinaiset hoidot keskitetään sinne, missä osaaminen, volyymi ja resurssit riittävät, potilasturvallisuus paranee ja henkilöstön työolosuhteet vakiintuvat. Samalla voidaan varmistaa, että perus- ja lähipalvelut ovat saatavilla siellä, missä ihmiset asuvat. Näin ne eivät joutuisi jatkuvasti ensimmäisinä leikkausten kohteeksi.

On myös syytä todeta ääneen se, mikä usein jää sanomatta: jos hyvinvointialueet eivät kykene tai halua tehdä näitä ratkaisuja itse, valtio tulee tekemään ne niiden puolesta. Silloin keinovalikoima ei ole enää vapaaehtoinen. Pöydällä ovat paitsi tiukempi normiohjaus ja rahoituksen ehdollistaminen, myös rakenteelliset pakkoratkaisut, mukaan lukien hyvinvointialueiden määrän vähentäminen.

Uutissuomalaisen esiin nostama huoli (mm. Karjalainen 16.1.2026) sairaalaverkon ja työnjaon ajautumisesta ministeriövetoiseksi on aiheellinen. Mutta vastuu ei ole yksin valtiolla. Se on ennen kaikkea hyvinvointialueilla itsellään. Mahdollisuus osoittaa päätöksentekokykyä, realismia ja yhteistyöhalua on yhä olemassa, mutta aikaa ei ole hukattavaksi.

Nyt tarvitaan rohkeutta luopua ajatuksesta, että jokainen alue voi ja sen pitää tehdä itse kaikki erikoisosaamista vaativa. Tätä työnjakoa on onneksi jo aloitettu, mutta sitä tulisi tehdä entistä rohkeammin. Todellinen alueellinen edunvalvonta ei ole nykytilan puolustamista hinnalla millä hyvänsä, vaan sen varmistamista, että koko maakunnan asukkaat saavat laadukasta ja turvallista hoitoa myös viiden ja kymmenenkin vuoden kuluttua.

Vapaaehtoisen työnjaon järkeistäminen tässä vaiheessa on vastuullista politiikkaa. Jos asiaa lykätään, myöhemmin joudutaan väistämättä tekemään pakotettuja päätöksiä. Hyvinvointialueet voivat vielä tehdä tämän valinnan itse – mutta tätä mahdollisuutta ei välttämättä ole enää kauan.

Lahja-Elina Vatanen
Tuupovaara
Aluevaltuutettu
Joensuun Kaupunginvaltuutettu