Tervetuloa Huittisten Keskustan sivuille

Puolueilla on monta tehtävää kansanvallan nimissä. Ne edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja voivat nostaa keskusteluun ja päätöksentekoon kansalaisten tarpeita ja ongelmia. Puolueiden tehtävä on myös tuoda esiin uusia ideoita ja viedä uudistuksia eteenpäin. Kansanvalta tarvitsee päättäjiä.

Tätä tehtävää paikallistasolla hoitamaan on perustettu Keskustan Huittisten kunnallisjärjestö ry.

Huittisten kaupunki

Tule mukaan

Perustehtävämme on nostaa ehdolle henkilöitä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseksi, sekä ohjaamaan kehitystä arvojemme ja tavoitteidemme mukaisesti. Organisoimme siis ehdokasasettelua ja kampanjointia, mutta lisäksi toimimme keskustalaisena äänitorvena.

Keskustan Huittisten kunnallisjärjestön hallitus 2025

Laura Airila pj, Sauli Savolainen vpj, Reijo Vuorio sihteeri, Aino Kylälehtonen, Aulikki Kuisma, Hannu Haapasalo, Helena Manninen, Arto Metsämäki, Soile Vahela ja Urho Kojo.

Kunnalliset luottamustoimet

Valtuustoryhmä
Valtuutetut: pj Annika Eklöf, vpj Aulikki Kuisma, Aino Kylälehtonen, Helena Manninen, Jenni Kutila (sit.), Seppo Peltola (sit.), Arto Metsämäki, Sakari Tuomola ja Sauli Savolainen.

Varavaltuutetut: sihteeri Laura Airila, Hannu Haapasalo, Urho Kojo, Vesa Kollin (sit.), Katariina Ritakallio, Mika Henttonen, Minnamari Saritas, Nemo Harakka ja Soile Vahela.

Kaupunginhallitus 2025-2027
Arto Metsämäki, pj, jäsen
Seppo Peltola, jäsen
Annika Eklöf, jäsen
Laura Airila, varajäsen
Aulikki Kuisma, varajäsen
Helena Manninen, varajäsen

Kaupunginvaltuusto 2025-2027
Aino Kylälehtonen, 2. vpj

Henkilöstöjaosto
Arto Metsämäki, jäsen
Seppo Peltola, varajäsen

Sivistyslautakunta
Aulikki Kuisma, pj, jäsen
Sakari Tuomola, jäsen
Laura Airila, jäsen
Sauli Savolainen, varajäsen
Katariina Ritakallio, varajäsen
Mika Henttonen, varajäsen

Tekninen lautakunta
Helena Manninen, vpj, jäsen
Sauli Savolainen, jäsen
Jenni Kutila (sit.), jäsen
Vesa Kollin, varajäsen
Soile Vahela, varajäsen
Mika Henttonen, varajäsen

Tarkastuslautakunta
Soile Vahela, jäsen
Minnamari Saritas, jäsen
Urho Kojo, jäsen
Nemo Harakka, varajäsen
Sauli Savolainen, varajäsen
Aino Kylälehtonen, varajäsen

Keskusvaalilautakunta
Reijo Vuorio, jäsen
Annika Eklöf, 4. varajäsen

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Hannu Haapasalo, vpj, jäsen

Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta
Soile Vahela, jäsen
Katariina Ritakallio, varajäsen

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunta
Mika Henttonen, varajäsen

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet
Laura Airila
Sauli Savolainen

Satakunnan käräjäoikeuden lautamiehet
Katariina Ritakallio

Osakeyhtiöiden hallitukset

Kiinteistö Oy Vampulan Keskustori
Urho Kojo, jäsen

Huittisten Puhdistamo Oy
Sauli Savolainen, jäsen

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy 
Vesa Kollin, jäsen

Huittisten Kaupunkiasunnot Oy
Vesa Kollin, jäsen

Yhtiökokouksen edustajat

Huittisten Sanomalehti Oy
Sakari Tuomola, edustaja
Aulikki Kuisma, varaedustaja

Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy
Helena Manninen, varaedustaja

Apetit Oyj
Annika Eklöf, edustaja
Laura Airila, varaedustaja

Sallila Energia Oy
Seppo Peltola, edustaja

Satafood ry. vuosikokousedustaja
Aino Kylälehtonen, edustaja
Annika Eklöf, varaedustaja

Rauman seudun seutuhallitus
Arto Metsämäki

Maakunnalliset luottamustoimet

Satakuntaliitto, maakuntavaltuusto 2025-2029
Arto Metsämäki, jäsen
Aulikki Kuisma, varajäsen

Satakuntaliiton, maakuntahallitus 2025-2029
Laura Airila, varajäsen

Satakuntaliiton, tarkastuslautakunta 2025-2029
Arto Metsämäki, vpj, jäsen

Satakunnan hyvinvointialue 2025-2029

Aluevaltuusto
Seppo Peltola,valtuutettu
Aulikki Kuisma, varavaltuutettu

Tarkastuslautakunta
Aulikki Kuisma, varajäsen

Terveys- ja sairaalapalveluiden lautakunta
Laura Airila, varajäsen

Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta
Mika Henttonen, varajäsen

Vammaisneuvosto
Seppo Peltola, pj, jäsen

Facebook

Ajankohtaista

Piirikokouksen kannanotto: Omaa ruokaa tarvitaan
Kotimainen ruoka on huoltovarmuuden perusta – arvostetaan suomalaista työtä ja turvataan ruoantuotannon tulevaisuus, vaatii Satakunnan Keskusta,
21.4.2026 / Uutiset

Instagram Keskusta Satakunta

Keskustan aluevaltuustoryhmän blogisarjassa ryhmämme jäsenet kirjoittavat vuorollaan hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista, palveluista ja päätöksenteosta.

Ehditkö jo lukea blogikirjoituksen Turva kuuluu kaikille? 🍀

🍀 Tutustu kirjoittajaan

Tällä kertaa kirjoittajana on aluevaltuutettumme Niko Viinamäki.

Niko on 40-vuotias yrittäjä Porista, perheenisä ja aktiivinen vaikuttaja paikallisessa sekä alueellisessa politiikassa. 

Hänen arkeensa kuuluvat työ oman yrityksen parissa, luottamustehtävät sekä perhe-elämä vaimon, kahden lapsen ja mäyräkoiran kanssa. 

Vapaa-ajallaan hän viihtyy moottoripyöräilyn ja metsästyksen parissa.

Kirjoituksessaan hän nostaa esiin tärkeän ajatuksen: turvallisuus kuuluu kaikille, ja sen tulee näkyä hyvinvointialueen arjen palveluissa.

Käy lukemassa koko blogikirjoitus nettisivuiltamme. 🍀
Linkki löytyy profiilin linkeistä.

Niko Viinamäki
#Keskusta

...

20 0
Keskustan aluevaltuustoryhmän blogi on avattu! 🍀

Aluevaltuustoryhmän ensimmäisessä blogikirjoituksessa Niko Viinamäki kirjoittaa aiheesta:

Turva kuuluu kaikille

”Satakunnan hyvinvointialueen tärkein tehtävä ei ole hallinnon pyörittäminen eikä säästölistojen tekeminen. Sen tärkein tehtävä on pitää ihmiset turvassa. Turvallisuus näkyy arjessa. Se näkyy silloin, kun ambulanssi tulee ajoissa. Se näkyy siinä, että paloasema on riittävän lähellä. Se näkyy myös siinä, että apua saa silloin, kun sitä oikeasti tarvitaan.

Turvallisuus tarkoittaa sitä, että ikäihminen ei jää yksin kotiinsa. Se tarkoittaa sitä, että lapsiperhe uskaltaa rakentaa tulevaisuuttaan omalla alueellaan. Se tarkoittaa myös sitä, että jokainen voi luottaa yhteiskunnan toimivan häiriötilanteissa.”

Käy lukemassa koko kirjoitus nettisivuiltamme. 🍀
Linkki löytyy biosta.

@nikoviinamaki 
#keskusta

...

10 0
Suomen Keskusta juhlii 120-vuotista taivaltaan Tampereella järjestettävässä juhlapuoluekokouksessa 5.-7.6.2026.

Muistathan ennakkoilmoittautua mukaan 22.5. mennessä. 

Virallisten kokousedustajien puoluekokousvaltakirjat tulee toimittaa piiriin myös samaan päivämäärään mennessä.

Ruokaliput, iltajuhlan liput, parkkiliput ja bussiliput myynnissä keskustakaupassa (https://keskustakauppa.fi/) 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://keskusta.fi/puoluekokous-2026/ 

Nähdään Tampereella!

...

17 0
Hyvää äitienpäivää ihan kaikille äideille ja äidinkaltaisille ihmisille – sijaisäideille, bonusäideille, isoäideille - kaikille, jotka olette rakastaneet ja välittäneet.

Kiitos siitä, että olette olleet tukena, kuunnelleet ja kulkeneet rinnalla. ❤️

...

18 0
120-vuotiaan Keskustan synttärijuhlinta aloitettiin eilen Huittisissa Hullussa Yössä ja ensi viikolla jatketaan mm. Nakkilassa.
Seuraa meidän somea ja tule mukaan tapahtumiin! 

@suomenkeskusta #keskusta120 #keskusta

...

12 1
☕ Pullakahvit Eevan kanssa Raumalla
📍 Satamarine Cafe, Kompintie 7
🗓️ perjantaina 15.5. klo 15–16

Tervetuloa tapaamaan kansanedustaja Eeva Kallia ja juttelemaan ajankohtaisista asioista.

Tule kahville, keskustelemaan ja antamaan omat evästyksesi.

Nähdään kahvikupin äärellä! ☕

PS. Kahvien päälle mahdollisuus saunoa ja pulahtaa meressä, omat saunakamppeet mukaan.

Tilaisuuden järjestää Rauman Keskusta.

@raumankeskusta @eeva.kalli

...

57 0
Satakunnan Keskusta kannattaa Keskustan sääntömuutosta. Puheenvuoro asiasta Keskustan puoluevaltuustossa 25.4.26 Päivi Kyllöisen pitämänä. 

Keskusta Euran Keskusta

...

16 0
EtusivuHuittinen