Varsinais-Suomen Keskusta julkaisi oman aluevaaliohjelman

Lauantaina kokoontunut Varsinais-Suomen Keskustan piirikokous hyväksyi myös piirille oman aluevaaliohjelman. Puolueen valtakunnallisen ohjelman lisäksi tehtiin piirille oma alueellinen ohjelma, jossa on huomioitu maakunnan erityisiä ominaisuuksia, kuten saariston haasteisiin vastaamista ja alueellisten lähisairaaloiden toiminnan vahvistamista. Ohjelmaa on työstetty syksyn laajasti erilaisilla työpajoilla sekä sote-ammattilaisten ja päättäjien kuulemisilla.

Varsinais-Suomen Keskustan aluevaaliohjelma  

 

 Turvaamme lähipalvelut koko maakunnassa

Varsinais-Suomen Keskusta puolustaa lähipalveluita koko Varsinais-Suomen alueella. Vaadimme, että jokaisessa kunnassa on vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema. Pinta-alaltaan ja asukasluvultaan suurissa kunnissa ja kaupungeissa palveluita tulee olla saatavilla jokaisessa kaupunginosassa ja isommassa taajamassa. Puolustamme lähisairaaloiden olemassaoloa ja toimintaa. Hyvinvointialueiden välinen yhteistyö on rikkaus reuna-alueiden kuntien laadukkaiden lähipalveluiden takaamiseksi. Palveluiden pitää olla saatavilla siellä, missä ihminen kulloinkin on, molemmilla kotimaisilla kielillä. Myös vapaa-ajan asukkaiden tulee saada apua sitä tarvitessaan.

 

Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikainen apu

Varsinais-Suomessa asiakkaan tulee saada tarvitsemansa apu alkuun yhdellä yhteydenotolla. Tämän tulee toteutua riippumatta siitä, onko kyseessä sosiaali- vai terveydenhuollon palvelu. Lähi- ja etäpalvelut eivät olet toistensa vastakohta vaan yhdistelmänä osaltaan tukemassa myös yhden yhteydenoton palvelulupausta. Palveluketjua tukee myös kuntien vastuulle jäävä ennaltaehkäisevä toiminta sekä selkeät potilaslähtöiset hoitoketjut.

 

Hätätilanteessa apu paikalle nopeasti

Hätätilanteessa tarvittava apu on saatava paikalle mahdollisimman nopeasti. Rakennetaan pelastuspalvelujen verkko niin, että vasteajat ovat kohtuullisia koko maakunnan alueella. Varsinais-Suomen erityisenä haasteena on saaristoalue, jonka saavuttamiseen helikopteri- ja venepäivystys ovat välttämättömiä. Vahvistetaan lähisairaaloidemme päivystyksiä Uudessakaupungissa, Loimaalla ja Salossa.

 

Sosiaalihuollon palveluita ei saa unohtaa sote-uudistuksessa

Hyvinvointialueuudistuksen suuri mahdollisuus on sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittamisessa: ihminen saa aina tarvitsemansa palvelun oikea-aikaisesti, tarvitsemaltaan taholta tai moniammatillisessa yhteistyössä. Uuden hyvinvointialueen vastuulle tulee esimerkiksi lastensuojelu, lapsiperhesosiaalityö, sosiaalipäivystys, aikuissosiaalityö, päihdetyö ja maahanmuuttajien kotouttaminen.

Panostetaan mielenterveyspalveluihin

Mielenterveyspalveluihin on välttämätöntä investoida niin inhimillisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Mielenterveyden haasteisiin on saatava apua yhdellä yhteydenotolla ja nopeasti, kun tarve on suurin. Olennaista on myös poistaa mielenterveysongelmiin liittyvä leimautumisen pelko ja tehdä avun hakemisesta mielenterveyden ongelmiin yhtä luonnollista kuin fyysisiinkin terveysongelmiin.

 

Perheystävällinen hyvinvointialue

Rakennetaan perheiden palvelut siten, että ne löytyvät kaikki yhden luukun periaatteella paikallisista perhekeskuksista.  Neuvolapalvelut muodostavat toimivan palveluketjun
 ehkäisyneuvolasta, äitiysneuvolasta, lastenneuvolasta ja perheneuvolasta. Panostetaan erityisesti matalan kynnyksen lapsiperhesosiaalityöhön, jonka piiriin perheet voivat hakeutua
 myös itse. Matala kynnys mahdollistaa ongelmien ennaltaehkäisyn vähentäen tarvetta raskaille lastensuojelutoimenpiteille.

 

Kaikille ihmisarvoinen elämänkaari ja turvallinen ikääntyminen

Panostetaan palveluiden piirissä olevien ihmisten elämänlaatuun. Esimerkiksi vammaisten kohdalla kyse on palvelusuhteesta, joka kulkee rinnalla koko elämän ajan. Mahdollistetaan kotona asuminen aina, kun ihminen niin itse haluaa ja jos se vain on turvallista. Palvelun taso voi muuttua vaikka koti säilyisi. Palvelut tulee saada läheltä, tutussa ympäristössä, tutun hoitohenkilökunnan ja läheisten ympäröimänä. Mahdollistetaan inhimillinen saattohoito, myös kotiympäristössä.

 

Hyvinvoiva henkilöstö

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yli kahdestakymmenestätuhannesta työntekijästä tulee  pitää hyvää huolta. Johdon tulee visioida ja näyttää suuntaa samaan aikaan henkilöstöä tasapuolisesti kuunnellen, kannustaen. Henkilöstön saatavuus on erityinen haaste eikä ratkea pelkällä alueuudistuksella vaan työhyvinvoinnin lisäämisellä ja jatkuvalla osaamisen
kehittämisellä. Lähihoitajien ja hoiva-avustajien koulutusta on järjestettävä ympäri maakuntaa. Hyvinvoiva henkilöstö on asiakasturvallisuuden tae. IT-järjestelmien tulee olla
yhteneväisiä, helppokäyttöisiä sekä laadukkaan työn mahdollistavia.

 

Hankintaosaamisella hyvinvointia ja alueellista elinvoimaa

Suomen toiseksi suurimpana hyvinvointialueena Varsinais-Suomesta tulee merkittävä hankkija. Kotimaisten, pienten ja paikallisten yritysten rooli terveydenhuollon tukena on merkittävä, ja tämä tulee huomioida myös tulevaisuudessa. Palveluseteli on toimiva keino huomioida niin paikallisia yrityksiä kuin kolmannen sektorin toimijoita. Myös kilpailutusten alueellinen kohdentaminen ja osiin jakaminen tulee hyödyntää. Hyvinvointialueesta tulee mittava ruokapalveluiden järjestäjä. Ruuan on oltava monipuolista ja terveellistä kotimaista lähiruokaa aina kun mahdollista.

 

Turvataan vapaaehtoistoimijoiden toimintaedellytykset uudistuksen jälkeen

Vapaaehtoistoimijat tuottavat oleellisen osan maakuntamme sote- ja pelastuspalveluista. Esimerkiksi sopimuspalokunnat, meripelastusyhdistykset ja paikalliset vapaaehtoistoimijoiden tuottamat ensivasteet parantavat palveluita ja lyhentävät vasteaikoja. Sote-alan yhdistykset tuottavat arvokkaita palveluja erittäin kustannustehokkaasti. Mahdollistetaan näiden toimijoiden toiminta myös uuden hyvinvointialueen yhteydessä ja otetaan heidät mukaan arvokkaina kumppaneina.

 

 

EtusivuUutisetVarsinais-Suomen Keskusta julkaisi oman aluevaaliohjelman