Korjausliikkeen puheenjohtajana toiminut Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen siirtyy Suomen Keskustaan.
Hän liittyy sekä puolueen talouspoliittisen työryhmän ja 2010 -uudistustyöryhmän jäseneksi että Helsingin Keskustan piirin toimintaan. Roininen on toiminut vuosina 2021-2023 Sinisten/Korjausliikkeen puoluejohtajana.
– Poliittinen toiminta tarvitsee vahvan puolueen ja innostuneita ihmisiä. Löysin ne molemmat Keskustasta. Olen iloinen voidessani liittyä mukaan sekä Helsingin piirin toimintaan että puolueen talouspoliittiseen ja uudistustyöryhmään. Puolueen pitkiä perinteitä arvostaen ja samalla tulevaisuutta rakentaen pyrin tuomaan oman panokseni sekä puolueen että piirin kehittämiseen, Roininen toteaa.
– Petrin mukaantulo Keskustan ja Helsingin Keskustan toimintaa on erittäin hieno asia. Saamme hänestä kovanluokan vaikuttajan niin kaupunkipoliittisiin kysymyksiin kuin valtakunnallisiin asioihin, iloitsee Helsingin Keskustan puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula.
Keskusta on pyytänyt Roinista myös Europarlamenttivaalien ehdokkaaksi. Vaalit järjestetään ensi vuoden kesäkuussa.
Vaalien jälkeen lähdemme rakentamaan keskustalaista politiikkaa Helsinkiin todenteolla. Keskustalle tärkeää pääkaupungin kehittämisessä ovat muun muassa kaupungin kestävä kasvu erityisesti kaavoitus, viihtyisä asuminen ja vehreys huomioiden samalla kun jatkamme työtä mm. perheiden, lasten ja ikäihmisten hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Keskustalainen aluepolitiikka on meille sitä, että Helsingissä kaupunginosien eriarvoistumiseen puututaan eikä kaupungin palveluverkkoa liiaksi keskitetä.
Lisätiedot:
Ville-Veikko Rantamaula, puheenjohtaja
vv.rantamaula(at)gmail.com