Blogi: Pitääkö Keskustassa olla normaali – vai riittäisikö ihan tavallinen?

Helsingin Sanomissa oli taannoin pysäyttävä artikkeli siitä, miten 1800-luvulla ruotsalainen tiedemies oli mitannut suomalaisten kalloja ja valokuvannut maaseudun ihmisiä Hämeessä. Tarkoituksena oli kerätä dataa, joka osoittaisi, että suomalaiset ovat alempiarvoinen rotu ruotsalaisiin verrattuna. Nyt ajatus tuntuu kornilta, mutta tutkimusasetelma ja hypoteesi noudattelivat aikansa tavanomaisia tieteellisiä käytäntöjä.

Tapasin pari viikkoa sitten helsinkiläistä keskusta-aktiivia Sami Hellettä hänen työpaikassaan Pertin Valinnassa Hakaniemessä. ’Sekotavarakaupan’ ympäristö inspiroi meitä ideoimaan muun muassa avantgardea Helsingin keskustan varainkeruukampanjaa kesän puoluekokoukseen. Päädyimme sitten pohtimaan meille molemmille outoa normaaliuden käsitettä. Sami vähän suutahtikin ja tivasi minulta: ”Mitä se normaali oikein on, mitä ihmettä sillä tarkoitetaan?!”

Sami on 48-vuotias, lievästi kehitysvammainen mies, minä olen 57-vuotias, vaihdevuosivaivojen kanssa tuskaileva nainen. Kumpikin olemme jonkin verran ylipainoisia ja molemmat kärsimme migreenistä. Mielestämme olemme kumpikin ihan tavallisia ihmisiä. Silti Sami on meistä se, joka joutuu miettimään, miten ihmiset häneen suhtautuvat. Hän saa usein kokea, ettei häntä pidetä ’normaalina’.

Keskustan kannatuksen vajoessa on välillä tuntunut siltä, että puolueessa haluttaisiin yhä enemmän tarrautua jonkinlaisiin peruskonservatiivisiin arvoihin. Kuin pelättäisiin, että se keskiverto maaseudun ihminen (jota pidetään keskivertona Keskustan äänestäjänä) ei halua puolueessa näkyvän mitään uutta ja kummallista. Pitää olla normaalia. Että, ei saisi pride-liputtaa eikä antaa nuoren vapaasti päättää, onko henkilötunnuksen sukupuoli hänelle se oikea vai ei. Ei saisi juoda kauramaitoa ja pitäisi haluta metsästää. Varoa pitäisi kaikkea ennen kokematonta.

Mutta jospa sitä normaalia ei olekaan olemassa? Jos on vaan meitä ihan tavallisia ihmisiä. Sellaisia, kuin se puoluekaveri, joka kuuluu eksklusiiviiseen uskonnolliseen vähemmistöön. Tai se, joka on muuttanut Suomeen vuosikymmeniä sitten kaukaa Aasiasta. Tai se, joka vihdoin rekisteröi parisuhteensa päättäen olla pelkäämättä kummeksumista. Tai minä, joka olen geologi ja tykkään juoda olutta.

Unohtakaa jo utopia normaalista! Tavallisten ihmisten puolueessa on aidosti tilaa meille kaikille – ja niille uusillekin äänestäjille ja aktiiveille.

Harriet Lonka

Blogin kirjoittaja on Helsingin Keskustan puheenjohtaja