Tunneli-investointi vaatii paremmat perustelut

Sörnäisten tunnelin rakentamisen mielekkyys on nostettu keskusteluun hyvästä syystä. Hanke on kulkenut mukana kaupungin kaavaprosesseissa jo vuosikymmenen, ja maailma on tänä aikana muuttunut merkittävästi. Ja vaikka prosessi on ollut pitkä, eivät 180 miljoonan euron hintaisen tunnelin rakentamisen perustelut ja varsinkaan vaihtoehtojen punninta vakuuta.

Helsingin Keskusta vaatii selkeämpää näyttöä tunnelihankkeen tarpeesta, tavoitteista ja vaihtoehdoista päätöksenteon pohjaksi:

– Tunnelin tekemisellä autoilun määrä tuskin lisääntyy kuten on esitetty, sillä tunneli tai ei, ydinkeskustan katuverkolle ei mahdu yhtään enempää autoja kuin nykyäänkään. Kysymys on vain siitä, mitä kautta autojen reitti järjestetään, kommentoi Sörnäisten autotunnelia piirihallituksen jäsen ja raideliikenteen asiantuntija Antero Alku vedoten asiantuntijakäsitykseen tunnelin merkityksestä.

Tunnelin kanssa ruuhkautumispiste tulee ensin Sörnäisten rantatien länsipäähän ja seuraavaksi tunnelin sisäänajolle. Tunneli itsessään ei voi ruuhkautua, sillä paloturvallisuus estää antamasta tunnelin täyttyä autoista. Juuri tunneliturvallisuuden haasteet eroavatkin tulevaisuudessa merkittävästi hankkeen valmistelun aikaisista. Akkukäyttöisten autojen palon sammuttaminen on hyvin toisenlainen haaste tunnelioloissa kuin polttomoottoriautojen palon.

Sörnäisten tunnelin rakentamisen perusteluna on käytetty mielikuvia, ei tietoa. Emme tiedä, minkälaisiin autoilun käyttömääriin valmistelu perustuu, emmekä sitä, mikä tulisi olemaan tunnelin tarjoama ajansäästö verrattuna ratkaisuihin ilman tunnelia. Jos ajansäästö on 4 minuuttia, kuten on joissain laskelmissa esitetty, se vastaa suunnilleen odotusta kaksissa liikennevaloissa. On syytä kysyä, onko tällainen ajallinen hyöty riittävä 180 M€ investoinnin pohjaksi?

Helsingin Keskustan puheenjohtaja Harriet Lonka kummastelee asian valmistelua ja peräänkuuluttaa tietoon pohjautuvien aineistojen tärkeyttä ja hyödyntämistä päätöksenteon tukena:

– Vaihtoehdot on syytä selvittää ja tarjota päätöksenteon pohjaksi uskottava kustannus-hyötylaskelma ennen kuin aletaan jälleen kerran kaivamaan kymmeniä ja satoja miljoonia maan alle. Helpoin tapa rauhoittaa alue autoilta on rajoittaa alueelle päästettävien autojen määrä. Se ei maksa paljoa. 180 miljoonalla eurolla saisimme sentään vuosikymmeniä kustannettua Helsinki-lisän Helsingin lapsiperheille.

Lisätiedot:

Antero Alku, piirihallituksen jäsen
puh. 0400 446 841

Harriet Lonka, Helsingin Keskustan puheenjohtaja
puh. 0400 755 475

EtusivuUutisetTunneli-investointi vaatii paremmat perustelut