Pirkanmaan Keskusta teki tänään piirin vuosikokouksessa Sastamalassa luottamushenkilövalinnat Pirkanmaan hyvinvointialueelle 2025–2029.
Aluevaaleissa Keskusta kasvatti kannatustaan Pirkanmaalla peräti kahdella prosenttiyksiköllä ja nousi hyvinvointialueella kuudenneksi suurimman puolueen paikalta neljänneksi suurimmaksi. Uudessa aluevaltuustossa työnsä aloittaa yhdeksän Keskustan aluevaltuutettua.
Keskusta sai merkittäviä luottamustehtäviä alkavalle valtuustokaudelle. Aluehallituksen jäseneksi ja 2. varapuheenjohtajaksi (2025–27) piiri esittää aluevaalien äänikuningatarta valkeakoskelaista Petra Schulze Steinenia. Aluehallituksen varajäseneksi ja asiakkuus- ja laatujaoston varapuheenjohtajaksi Keskusta esittää Katariina Pylsyä Hämeenkyröstä. Lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten valiokunnan puheenjohtajaksi nousee Linda Lähdeniemi Punkalaitumelta.
Sasky Vammalan ammattikoululle kokoontunut piirikokousväki hyväksyi piirihallituksen ja aluevaltuustoryhmän tekemän pohjaehdotuksen paikkajaosta yksimielisesti.
– Onnittelut valituille ja menestystä tehtävien hoitoon. Kiitos myös muille puoluepiireille hyvähenkisistä paikkaneuvotteluista, kommentoi Keskustan Pirkanmaan piirin puheenjohtaja
Arto Pirttilahti.
Pirkanmaan Keskustan esitykset luottamushenkilöpaikkoihin Pirkanmaan hyvinvointialueelle 2025–2029:
Aluehallitus
Petra Schulze Steinen (2. vpj.), varalla Katariina Pylsy
Asiakkuus- ja laatujaosto
Katariina Pylsy (vpj.), varalla Harri Penttilä
Konserni- ja toimitilajaosto
Reijo Koskela. varalla Matti Järvinen
Henkilöstöjaosto
Klaus Myllymäki, varalla Sari Hassi
Yksilöasioiden jaosto
Minna Talvitie, varalla Tuukka Liuha
Lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten valiokunta
Linda Lähdeniemi (pj.), varalla Veera Törmikoski
Juha-Matti Markkola, varalla Mari Markkanen
Ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden valiokunta
Hanna Holma, varalla Hanna Mattila
Arto Lampinen, varalla Maikki Hämäläinen-Ylikahri
Tulevaisuus- ja turvallisuusvaliokunta
Minna Sarvijärvi, varalla Erika Skön
Jouni Neste, varalla Henna Palin
Tarkastuslautakunta
Mervi Pulkkinen, varalla Aleksi Sandroos
Aluevaalilautakunta
Virpi Ukonmäki