Pekka Puustinen: Joensuulaisilta ei ole kysytty

Hyvinvointialue Siun sote suunnittelee Joensuun uuden sote-keskuksen rakentamista entiselle kauppaoppilaitoksen tontille Sortavalankadulle.

Päätöksen sijoituspaikasta teki aluehallitus, aluevaltuustoon saakka sijaintiratkaisua ei tuotu.

Vielä sivummassa ratkaisusta ovat olleet Joensuun päätöksentekoelimet ja kaikki kaupunkilaiset.

Uuden sote-keskuksen on määrä palvella pääasiassa joensuulaisia, toki kyllä muitakin. Siksi on suorastaan moitittavaa se, ettei kaupunkilaisia ole osallistettu asiassa mitenkään.

Muutoinkin hankkeen eri vaiheisiin liittyy paljon vastaamattomia kysymyksiä. Mikä esimerkiksi oli Joensuun kaupungin hintapyyntö Juhanalan koulun tontista?  Viisi miljoonaa? Pitääkö paikkansa ”tieto”, että kaupunki ei ollut halukas myymään sote-keskukselle tonttia Jukolanportin alueelta? Mikä on se saavutettavuusongelma, jonka vuoksi Jukolanporttia ei haluttu viedä eteenpäin?

Sortavalankatu on kaikista ilmansuunnista liikenteellinen sumppu. Tämä koskee sekä henkilöautoliikennettä että säännöllistä bussiliikennettä.

Jukolanportin alueelle olisi paljon helpompi tulla kaikilta sisääntuloväyliltä ja pysäköintikenttää luultavasti riittäisi!

Sortavalankadun päätökseen liittyy lausuma, jonka mukaan Rantakylän terveysasema jatkaa toimintaansa käyttöikänsä loppuun saakka. Selkosuomeksi se tarkoittaa Rantakylän terveysaseman lakkauttamista tuonnempana, eikä uutta rakennettaisi. Tässäkin näkymässä Sortavalankatu on väärä  paikka.

Joensuun kaupungin kannattaisi pysäyttää Sortavalankadun tontin kaavamuutoksen valmistelu siksi aikaa, minkä logistisesti, ympäristöllisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti optimaalisimman sijaintipaikan selvittäminen vaatii. Kun kyse on kymmenien miljoonien eurojen hankkeesta, jolla asiakaspalvelu betonoidaan vuosikymmeniksi, pitää kaupunkilaistenkin päästä sanomaan sanansa vaikka kuinka on kyse Siun soten hankkeesta.

Tästä asiasta virisi keskustelua myös Siun soten tulevaisuuslautakunnan kokouksessa 13. maaliskuuta ohi esityslistan. Lautakunnassa esiin nousseista kysymyksistä kahteen olennaisimpaan lautakunnan jäsenet saivat parin päivän sisällä Siun soten tekniseltä johtajalta Otto Heikkiseltä seuraavat vastaukset

1)Siun sotelle ja kaupungilla ei ole esisopimusta Sortavalankadun tonttikaupasta, joten tontin hintakaan ei ole tiedossa, ja
2) valtion hankkeeseen myöntämää rahoitusta eli lainanottovaltuutta ei ole sidottu mihinkään määrättyyn rakennuspaikkaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että uuden sote-keskuksen sijoittamisessa voidaan ottaa parin kuukauden aikalisä rahoitusta vaarantamatta sen varmistamiseksi, että päätöksenteko on aidosti avointa ja että kaupunki ja Siun sote ovat yhdessä kuulleet myös palveluiden käyttäjien näkemyksiä.

Pekka Puustinen
Aluevaltuuston ja kaupunginvaltuuston jäsen (kesk.)

EtusivuAjankohtaistaPekka Puustinen: Joensuulaisilta ei ole kysytty