Erika Eronen: Suurpetokeskusteluun tarvitaan realismia ja toimivia ratkaisuja

Karhukanta on erityisesti Itä-Suomessa monin paikoin kasvanut niin suureksi, että ihmisten ja karhujen kohtaamiset asutuksen läheisyydessä ovat lisääntyneet selvästi. Uutisissa nähdään yhä useammin tilanteita, joissa karhu liikkuu pihoilla, taajamissa tai hyvin lähellä ihmisiä. Samalla moni on nostanut esiin huolen siitä, ettei karhujen ihmisarkuus ole enää samalla tasolla kuin ennen.

Mahdolliset huonot marjavuodet lisäävät riskiä entisestään. Kun luonnosta ei löydy riittävästi ravintoa, karhut hakeutuvat helpommin asutuksen läheisyyteen etsimään ruokaa. Toivottavasti tilanteeseen herätään ajoissa ennen kuin tapahtuu jotain vakavaa.

Kannanhoidollisesta metsästyksestä pitäisi pystyä keskustelemaan rakentavasti, faktoihin perustuen ja kaikkia osapuolia kuunnellen ilman turhaa vastakkainasettelua. Metsästyksellä on merkitystä paitsi riistakantojen hoidossa myös suurpetojen ihmisarkuuden säilyttämisessä sekä maaseudun ihmisten turvallisuuden näkökulmasta.

Karhujen kannanhoidollinen metsästys, joka perustuu Luonnonvarakeskuksen arvioihin karhukannan määrästä ja kehityksestä, pitäisi sallia nykyistä paremmin. Hallitulla metsästyksellä voidaan vaikuttaa paitsi kannan kokoon myös suurpetojen ihmisarkuuden säilymiseen sekä vähentää asutuksen läheisyydessä tapahtuvia kohtaamisia. Nykyinen tilanne, jossa lupia kaatuu pitkien valitusprosessien vuoksi tai niitä ei saada käytännössä käyttöön metsästyskauden aikana, ei ole toimiva.

Karhu kuuluu Suomen luontoon, mutta ei ihmisten kotipihoille.

Samaan aikaan Suomessa on viime vuosina käyty paljon keskustelua siitä, miten ihmisellä pitäisi olla oikeus puolustaa kotiaan, kotieläimiään, tuotantoeläimiään tai mehiläispesiään akuutissa vaaratilanteessa.

Keskusta on nostanut esiin tarpeen tarkistaa lainsäädäntöä niin, että ihmisillä olisi nykyistä selkeämpi oikeus suojella kotiaan, kotieläimiään, tuotantoeläimiään ja omaisuuttaan akuutissa vaaratilanteessa myös suurpetojen kohdalla. Vastaavan tyyppinen toimintamalli on jo käytössä Ruotsissa.

Tällä hetkellä Suomessa tilanne koetaan monella tavalla ongelmalliseksi, koska henkilö voi joutua automaattisesti törkeän metsästysrikoksen epäilyn kohteeksi tilanteessa, jossa hän on yrittänyt suojella kotieläimiään tai omaa kotipiiriään suurpedolta.

Moni ei myöskään tiedä, että jo pelkkä rikosepäily voi johtaa aseiden väliaikaiseen haltuunottoon ja aselupien menettämiseen tutkinnan ajaksi. Käytännössä ihminen voi menettää harrastuksensa ja omaisuuttaan jo ennen kuin mitään tuomiota on annettu. Tämä on yksi syy siihen, miksi moni kokee nykyisen tilanteen epäoikeudenmukaiseksi.

Keskustelu jakaa mielipiteitä, mutta maaseudun ihmisten huolia ei pidä vähätellä. Itse en kannata sitä, että suurpetoja ammuttaisiin perusteettomasti, mutta kannatan hallittua kannanhoidollista metsästystä sekä sitä, että ihmisillä pitää olla oikeus suojella kotiaan, kotieläimiään ja tuotantoeläimiään aidossa akuutissa vaaratilanteessa ilman kohtuutonta pelkoa rikosepäilystä.

Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, mutta myös maaseudulla asuvien ihmisten turvallisuus, omaisuus ja elinkeinot kuuluvat suojeltaviin asioihin.

Erika Eronen