Asikainen K., Pyöriäinen J. & Puustinen P.: Keiden varaan Joensuun kasvua rakennetaan?

Syksy on virittänyt koulukeskustelun Joensuussa, ja samaan aikaan uusi kaupunginvaltuusto määrittelee seuraavien vuosien suuntaa kaupungille strategiatyöllään.

Joensuu haluaa kasvattaa väkilukunsa 80 000:een lähivuosina. Nuoret aikuiset ovat kuntien elinvoiman kannalta tärkein väestöryhmä. Niin sanottuina ruuhkavuosina rakennetaan koteja, perustetaan perheitä, edetään uralla ja ollaan monella tavalla aktiivisia. Esimerkiksi kevään yrittäjägallupin mukaan kaikista kasvuhakuisimpia ovat alle 39-vuotiaiden yrittäjien yritykset. Lähikoulut ja -päiväkodit ovat näiden asukkaiden silmissä kaupungin tärkein palvelu.

Joensuun talouden sopetustyötä jatketaan edelleen. 2020-luvun tilinpäätökset ovat olleet vain vuotta 2022 lukuunottamatta ylijäämäisiä. Kaupungin taloutta on hoidettu vakaasti. Joensuulla on varaa etsiä kokonaisuuden ja kaupungin kasvun kannalta parasta ratkaisua kouluverkolle. Ratkaisut kun tehdään aina vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kouluverkon valmistelutyössä on käytävä läpi kaikki vaihtoehdot ja punnittava erilaisia vaihtoehtoja. Karjalainen (18.8.) kertoi esimerkiksi Karhunmäen koulun lapsimäärän kehityksestä, joka nykyisellä oppilaaksiottorajalla laskisi liki sadalla oppilaalla 2030-luvulle tultaessa. Aiemmin oppilaaksiottoraja kulki vanhan kuntarajan kohdalla Haapajoessa. Karhunmäen asuinalue on sittemmin pilkottu oppilaaksiottorajalla kahtia. Niin ikään tuoreissa oppilasennusteissa Mutalan koulun oppilaaksiottoalueen poikkeuksellisen pieni rajaus aiheuttaa vääristymän, koska alueella oli tänä vuonna  paljon ekaluokkalaisia.

Viranhaltijoiden tuottaman tiedon tulee olla neutraalia, kattavaa ja tarjota päättäjille erilaisia vaihtoehtoja puntaroitavaksi. Päättäjien ja virkakunnan tulee tehdä kaikkensa, jotta kaupunkilaisten luottamus päätöksentekoprosessiin kestää. Kaupunginstrategiatyön tärkein kysymys on se, miten saamme lapsiperheiden ja lapsien määrän kasvuun sekä syntyvyyden että tulomuuton kautta? Entä millainen kouluverkko houkuttelee ja mahdollistaa kasvua?

Katja Asikainen
Pekka Puustinen
Jasmin Pyöriäinen
Joensuun kaupunginvaltuutetut

 

EtusivuAjankohtaistaAsikainen K., Pyöriäinen J. & Puustinen P.: Keiden varaan Joensuun kasvua rakennetaan?