
Orpon–Purran hallituksen tulokset ovat katastrofaaliset. Talouden kasvu junnaa nollassa. Työttömyys on räjähtänyt käsiin. Taloutta on hyydytetty hallituksen omilla päätöksillä ja väärin kohdennetuilla leikkauksilla. Ihmisten arkielämän kannalta keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on ajettu kaaokseen jääräpäisellä keskittämisellä ja alijäämien kattamisvelvollisuudella.
Monen pohjoiskarjalaisen suurimpana huolenaiheena on tänä päivänä epävarmuus oman työpaikan tulevaisuudesta tai tulevista lomautuksista. Kotitalouksien usko tulevaan on romahtanut. Hallitus kannustaa kuluttamaan, jotta talous kasvaisi. Miten lisätä kulutusta, jos rahat eivät riitä edes arjen menoihin?
Pohjois-Karjala on jossakin asiassa maan kärkeä – työttömyystilastoissa. Työllisyyden parantaminen ja kotitalouksien taloudellinen ahdinko poistuu vain vakaalla ja kestävällä talouskasvulla. Tähän tarvitaan rohkeita rakenteellisia uudistuksia, ei pelkkiä leikkauksia. Itä-Suomen erityistalousalueen on lopultakin muututtava sanoista teoiksi miljoonan itäsuomalaisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Suomen talouskasvu saadaan aikaan maakunnissa. Merkittävä osa Suomen vientiyrityksistä ja muusta yksityisestä sektorista toimii alueilla ympäri Suomea. Kokoomuksen ja perussuomalaisten keskittämisen ideologia näivettää ja yksipuolistaa taloutemme rakenteita. Suunnitellut verokannustimet tulee kohdentaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Kasvu ja työllisyys syntyy näiden kautta. Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseen tarkoitettujen rakennerahastovarojen siirto Etelä- ja Länsi-Suomeen on keskeytettävä.
Pohjois-Karjalan vahvuuksia ovat hyvät koulutuspalvelut, puhdas luonto sekä monipuolinen ja rikas kulttuuri. Maakunnassamme on paljon potentiaalia niin korkean osaamisen tuotteisiin kuin matkailun mahdollisuuksiin.
Meillä on selkeä visio tulevasta. Tämän toteuttamiseksi tarvitsemme samat lähtökohdat kuin läntinen suomi. Rajamaakunnille on kompensoitava Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamat vaikutukset. Tähän on saatavissa myös EU:n rahoitusta, mikäli hallitus toimisi asiassa aktiivisesti. Muutoinkin on turvattava kotitalouksien ja pienyritysten rahoitus tilanteessa, jossa pankkien rahoitusehdot ovat merkittävästi kiristyneet.
Suomen huoltovarmuuden takia maatalouden pitää toimia ja kannattaa koko Suomessa. Politiikan on löydettävä pikaisesti ratkaisut valkoposkihanhien ja suurpetojen aiheuttamien vahinkojen estämiseksi ja yleisen turvallisuuden parantamiseksi. Hallituksen on otettava vakavasti maatalouden kannattavuuskriisi ja nopeasti varmistettava tuottajahintojen riittävä taso.
Keskustan Pohjois-Karjalan piiri ry.
Syyskokouksen kannanotto 15.11.2025


