Tervetuloa Rauman Keskustan sivuille

Puolueilla on monta tehtävää kansanvallan nimissä. Ne edustavat erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja voivat nostaa keskusteluun ja päätöksentekoon kansalaisten tarpeita ja ongelmia. Puolueiden tehtävä on myös tuoda esiin uusia ideoita ja viedä uudistuksia eteenpäin. Kansanvalta tarvitsee päättäjiä.

Tätä tehtävää paikallistasolla hoitamaan on perustettu Keskustan Rauman kunnallisjärjestö ry.

Tule mukaan

Perustehtävämme on nostaa ehdolle henkilöitä, jotka ovat valmiita käyttämään vapaa-aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseksi, sekä ohjaamaan kehitystä arvojemme ja tavoitteidemme mukaisesti. Organisoimme siis ehdokasasettelua ja kampanjointia, mutta lisäksi toimimme Keskustalaisena äänitorvena.

Ota yhteyttä

Rauma

Puheenjohtaja Satu Pietilä

Kuntasivuille >

 

 

 

Tapahtumat

Kunnallisjärjestön syyskokous 14.12. klo:18.00 etäyhteyksin, fyysinen kokouspaikka Voiluodon kylätalo. Muista ilmoittautua ennakkoon 9.12 mennessä Jukka Kuusistolle email: jukka.nkuusisto@gmail.com

———–

Menneet tapahtumat

 

Ajankohtaista

Satakunnan piirin syyskokous 12.12 klo:11.00

Rauman seutufoorumi 10.12. klo:19.00 etäyhteyksin, ilmoittaudu kirsi.hassinen@platom.fi

Oma yliopisto Satakuntaan
Viime aikoina on herätelty korkeimman opetuksen mahdollista laajentamista Satakuntaan. Tähän koko maakunnan pitää Keskustan mielestä yhtenäisenä tarttua. Tälle maakunnalle ja sen koulutukselle ja sitä kautta hyvinvoinnille ja vetovoimatekijöille on nyt avautunut ikkuna pohtia sitä, mitä tuo otsikossa mainittu asia tarkoittaisi, kun se saataisiin maaliin. Täällä on yhteisenä tahtotilana se, että sen avulla voitaisiin nostaa osaamisen tasoa lisäämällä panostusta koulutukseen ja tutkimukseen.
7.4.2021 / Uutiset
Keskustan Satakunnan piirin syyskokous jakaa pohjois-satakuntalaisten huolen turvetuotannon jatkosta
Keskustalaiset Pohjois-Satakunnassa haluavat tuoda koko seutufooruminsa äänellä näkyväksi turvetuotannosta hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen epätasapainon.
7.4.2021 / Uutiset

Kunnallisjärjestön hallitus 2020

Satu Pietilä puheenjohtaja 

Jukka Kuusisto sihteeri

Teppo Mannila vaalipäällikkö 

Piia Gustafsson varapuheenjohtaja

Hanna Selkämö rahastonhoitaja

Muut jäsenet: Eeva Anttila Simo Tukkikoski Lasse Sulo Tapio Sirkkilä Muisto Peräntie Miika Yli-Karro Anssi Siitonen 

 

 

Paikallisyhdistykset

Rauman paikallisyhdistys

puheenjohtaja: Tapio Sirkkilä p. 050 562 4984 email: tapio.sirkkila@gmail.com

Rauman Eteläinen paikallisyhdistys

puheenjohtaja: Jukka Kuusisto p. 040 574 4435
email: jukka.nkuusisto@gmail.com

Kodisjoki-Vasarainen paikallisyhdistys

puheenjohtaja: Miika Yli-Karro p. 040 086 0489 email: miika.ylikarro@gmail.com

Lapin paikallisyhdistys

puheenjohtaja:   Heikki Ollila p.
044 517 8092
email: heikki.j.ollila@gmail.com

EtusivuRauma