Lähipalveluiden saavutettavuus ja monimuotoisuus tulevaisuudessa

Palveluverkkoa kehittäessä laadukkaista lähipalveluista on erittäin tärkeää huolehtia myös täällä pääkaupunkiseudulla, jossa välimatkat ovat useimmiten lyhyempiä kuin muualla Suomessa. Täällä monet elävät julkisen liikenteen varassa ja vaikka matkat voivat olla kilometreissä lyhyitä, siirtymät voivat olla minuuteissa pitkiäkin ja palveluilla on paljon käyttäjiä. Matkoja ja saavutettavuutta ei siis mitata ja arvioida täällä niinkään kilometreissä, vaan pikemminkin ajassa eli siinä, kuinka kauan palveluun siirtyminen kotoa kestää ja kauanko joutuu jonottamaan.

Erityisesti sellaiset peruspalvelut, joita tarvitaan usein tai joita useimmat meistä joskus tarvitsevat ja jotka eivät vaadi vaativaa erikoisosaamista ja välineistöä, pitäisi pystyä toteuttamaan niin, että niiden saavutettavuus on hyvä. Näiden palveluiden on siis oltava lähellä ihmisiä ja niihin hakeutumisen on oltava helppoa. Osa saavutettavuutta on sekin, miten pystymme turvaamaan sujuvat palvelut alueellamme eri kielisille henkilöille, kun alueemme erityispiirre on varsin suuri ja edelleen kasvava muun kuin suomen ja ruotsinkielisten henkilöiden määrä.

Lähipalveluita voidaan toteuttaa myös liikkuvien palveluiden ja pop-up-hoitoyksiköiden avulla sekä digipalveluita kehittämällä. Parhaimmillaan digipalvelut voivat tuoda yhä laajemman skaalan palveluita ihmisten koteihin, mahdollistaa nopeamman hoitoon pääsyn ja samalla tuottaa palvelut entistä kustannustehokkaammin. Toisaalta digipalveluiden lisäämisessä haasteena voi olla se, ettei kaikilla ole digipalveluiden käyttämiseen tarvittavia taitoja, tietoturvaan liittyy omat erityiskysymyksensä ja inhimillinen kohtaaminen saattaa jäädä vähäisemmäksi. Pidän digipalveluita osana laadukasta lähipalveluverkkoa kuitenkin suurena mahdollisuutena. Digipalveluiden ja liikkuvien palveluiden kehittäminen ei saa jäädä pelkiksi puheiksi.

Keskustan ryhmä on molempien muutosesitysten kannalla.

Lue seuraavaksi

Erityislasten perheiden arki ansaitsee toimivat palvelut
Olin mukana erityislasten ja -nuorten vanhempien iltaporinoissa OmaisOhjaamolla Lohjalla. Lämmin kiitos kutsusta, keskustelu oli vilkasta koko illan ja oli todella arvokasta kuulla suoraan perheiden kokemuksia arjesta. Tilaisuudessa nousu yksi teema esiin ylitse muiden: palvelujen pirstaleisuus ja epäselvyys. Erityisesti vanhempia huolettivat vammaisten lasten aamu- ja iltapäivähoito, loma-ajan hoito sekä kuljetukset.
8.4.2026 / Länsi-Uusimaa
Kiirettä vain Porvoossa?
Aluevaltuusto käsitteli Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaa 10.12.2024. Viranhaltijoiden esitys oli, että virka-aikainen päivystys järjestetään keskitetysti. Koska keskittäminen heikentää terveyspalveluiden tavoitettavuutta ja potilasturvallisuutta, esitin ennen kokousta esityksen poistamista palveluverkkosuunnitelmasta. Näin tapahtuikin ja aluevaltuusto päätti poistaa virka-aikaisen päivystyksen palveluverkkosuunnitelmasta äänin 57–2.
2.4.2026 / Itä-Uusimaa
Onko sote-autosta Pukkilan ja Myrskylän palvelujen pelastajaksi?
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto päätti viime vuoden lopulla lopettaa Myrskylän, Pukkilan ja Lapinjärven kiertävät sote-palvelut, joita oli toteutettu muutaman kerran viikossa kunnilta vuokratuissa tiloissa. Vastustimme päätöstä. Sitä pehmennettiin lopulta linjaamalla, että tilalle tulee liikkuva sote-auto korvaamaan lakkautettavat palvelut.
1.4.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetLähipalveluiden saavutettavuus ja monimuotoisuus tulevaisuudessa